Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 44


 

Kirjanpitäjän tehtävän ja tehtävänkuvan muuttaminen kirjanpitopäällikön tehtäväksi ja tehtävänkuvaksi

 

46/01.01.00/2023

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.02.2023 § 44

 

 Taloushallinnossa on vapautumassa kirjanpitäjän tehtävä. Tehokkaan ja ennakoivan henkilöstösuunnittelun kannalta on perusteltua, että vapautuneen tehtävän tehtäväsisältö arvioidaan toiminnan lähtökohdista.

Talouspalveluissa ollut talouspäällikön tehtävä sisälsi aiemmin sekä kirjanpitopäällikön että elinvoima-toimialan hallintopäällikön tehtävät. Käytännössä tämä kokonaisuus oli varsin haasteellinen, jonka vuoksi se päätettiin jakaa kahdeksi kokonaisuudeksi. Talouspäällikön tehtävä muutettiin aiemmin hallintopäällikön viraksi, jossa tehtävät painottuvat kaupunkirakenne-toimialan talous- ja hallintopalveluihin. Kirjanpitoon (kirjanpito, myynti- ja ostoreskontra sekä maksatus) liittyvät tehtävät jätettiin ko. viran ulkopuolelle. Nämä tehtävät on tarkoitus sisällyttää kirjanpitopäällikön tehtäviin. Kirjanpitopäällikkö toimii myös kirjanpitopalveluiden lähiesihenkilönä.

Kirjanpitopäällikön kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.

Muutoksen kustannusvaikutus vuositasolla n. 9 800 euroa on otettu huomioon vuoden 2023 talousarviossa. Nimikemuutos sisältyy vuoden 2023 talousarvioon.

 

Lisätiedot talousjohtaja, Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää

1. muuttaa kirjanpitäjän tehtävänimikkeen kirjanpitopäällikön nimikkeeksi ja 

2. että kirjanpitopäällikön palkka on ammattinimikkeen, tehtävänkuvan, tehtävien vaativuuden arvioinnin ja Lohjan kaupungin paikallisen palkkausjärjestelmän mukaisesti 3 749,42 euroa.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi talousjohtaja Lindroos, hr-yksikkö, palkat

------------------------------------