Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 45


 

Suunnittelijan nimikkeen muuttaminen taloussuunnittelijan nimikkeeksi

 

46/01.01.00/2023

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.02.2023 § 45

 

Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus määrää, että työnantajan on pidettävä henkilöstönsä tehtävänkuvat ajantasaisina. Tehtävänkuvausta ei tarvitse tehdä kaikille henkilöille erikseen, jos henkilöt tekevät samanlaisia tehtäviä. Tehtävänkuvauksen vahvistaa työnantaja.

Tehtävänkuvaus ei ole osa työsopimusta, vaan se kuvaa tehtävän tarkoitusta, olennaista sisältöä sekä keskeisiä tehtäväkokonaisuuksia. Tehtävänkuvan perusteella arvioidaan tehtävän vaativuus.Tehtävän vaativuus arvioidaan tehtävänkuvan perusteella ja määräytyy paikallisen arviointijärjestelmän mukaisesti.

Kun työntekijän tai viranhaltijan työtehtäviä muutetaan vähäistä merkittävämmin, on tehtävänkuva tarkistettava muuttuneen tilanteen mukaiseksi. Samalla on arvioitava tehtävän vaativuus uuden tehtävänkuvan pohjalta ja selvitettävä muutosten mahdolliset vaikutukset tehtäväkohtaiseen palkkaan.

Talouspalveluissa on taloussuunnittelijan ja suunnittelijan tehtävät. Vaativuudeltaan tehtävät vastaavat jatkossa toisiaan, kun tehtäväkuvia on tarkennettu hyvinvointialueelle siirtyneen sopimushallinnan poistuessa. Taloussuunnittelijan tehtävänkuva muodostuu mm. talouspalveluiden vaativista asiantuntijatehtävistä (talouden suunnittelu, raportointi, ohjaus ja neuvonta), tiedolla johtamisen kehittämistehtävistä ja hankkeiden talouden hallinnoinnista sekä kaupungin riskienhallinnan ja vakuutuksien pääkäyttäjätehtävistä. Tehtävänkuva on päivitetty, mutta nimikettä ei ole samassa yhteydessä arvioitu eikä myöskään tehtävänkuvan muutoksen vaikutusta tehtäväkohtaiseen palkkaan.

Muutoksen kustannusvaikutus vuositasolla n. 3 100 euroa on otettu huomioon vuoden 2023 talousarviossa. Nimikemuutos sisältyy vuoden 2023 talousarvioon.

 

Lisätiedot talousjohtaja, Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää

1. muuttaa suunnittelijan nimikkeen taloussuunnittelijan nimikkeeksi ja 

2. että taloussuunnittelijan palkka on ammattinimikkeen, tehtävänkuvan, tehtävien vaativuuden arvioinnin ja Lohjan kaupungin paikallisen palkkausjärjestelmän mukaisesti 3 069,54 e/kk.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi talousjohtaja Lindroos, hr-yksikkö, palkat

------------------------------------