Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 31


 

Pöytäkirjan tarkastus

 

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.02.2023 § 31

 

 Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön
147 §:ssä.

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto on kokouksessaan 31.5.2022 § 41 päättänyt, että pöytäkirjan tarkastaa yksi kussakin kokouksessa valittu pöytäkirjantarkastaja. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti siten, että valmistunut pöytäkirja toimitetaan sähköpostilla puheenjohtajan hyväksyttäväksi ja pöytäkirjantarkastajan tarkastettavaksi. Puheenjohtaja hyväksyy pöytäkirjan sähköpostilla. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana sunnuntaina siten, että tarkastaja kuittaa puheenjohtajan hyväksymän pöytäkirjan oikeellisuuden sähköpostilla. Puheenjohtaja ja tarkastaja allekirjoittavat pöytäkirjan seuraavassa kokouksessa.

Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, tarkastetaan pöytäkirja erimielisyyttä koskevilta osin kaupunginhallituksen seuraavassa kokouksessa.

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Tämän pöytäkirjan tarkastajaksi valitaan kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston jäsen Heli Saukkola.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------