Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 73



 

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2022

 

105/02.06.01/2023

 

Kaupunginhallitus 03.04.2023 § 125

 

 Kuntalain 113 §:n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikauden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä, jonka sisällöstä säädetään kuntalain 115 §:ssä. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi kunnan, jolla on määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös, joka käsittää konsernituloslaskelman, konsernin rahoituslaskelman ja konsernitaseen.

Kuntalain 112 §:n perusteella kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen laadinnassa noudatetaan kuntalain ja soveltuvin osin kirjanpitolain säännöksiä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut ohjeet sovellettavasta tasekaavasta ja tase-erien sisällöstä sekä tase-erittelystä.

Vesihuoltolain 20 §:n mukaan kunnallisen vesihuoltolaitoksen kirjanpito tulee eriyttää kunnan kirjanpidossa ja laitoksen on laadittava vuosittain erillinen tilinpäätös. Eriyttämisvelvoite koskee vesihuoltolaitosta kokonaisuutena. Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Lohjan kaupungissa käytetään kirjanpidossa laskennallista, sisäistä eriyttämistä, johon sovelletaan Kuntaliiton laatimaa mallia.

Vesihuoltolaitoksen tulos- ja rahoituslaskelmat sekä tase esitetään Lohjan kaupungin tilinpäätöksen liitetietoina.

Talouspalveluissa on valmistunut 23.3.2022 Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2022. Ulkoisessa tuloslaskelmassa vuosikatteeksi muodostui 27,1 milj. euroa, joka oli 592 euroa asukasta kohden ja 7,5 % toimintatuottojen, verotulojen ja valtionosuuksien yhteismäärästä. Edellisen vuoden vuosikate oli 32,7 milj. euroa, joten asukasta kohden laskettuna vuosikate heikkeni edellisestä vuodesta 109 euroa. Kaupunginvaltuuston hyväksymän poistosuunnitelman mukaiset poistot olivat 17,2 milj. euroa. Poistojen määrä laski 1,4 milj. euroa verrattuna vuoden 2021 tilinpäätökseen. Eroa selittää edellisenä vuonna tehty Ojamon koulun purkamisen kertapoisto. Poistojen jälkeen muodostui tilikauden tulos 9,96 milj. euroa ylijäämäiseksi.

Verrattuna muutettuun talousarvioon toimintatuottoja kertyi 10,4 milj. ennakoitua enemmän. Vastaavasti toimintakulut ylittyivät n. 12 milj. euroa. Verotulot kasvoivat verrattuna alkuperäiseen talousarvioon 6,2 milj. euroa ja valtionosuudet 2,5 milj. euroa. Talousarviota muutettiin kerran vuoden aikana: Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan toimintatuottoihin ja -kuluihin lisättiin saadut harkinnanvaraiset tuet avustukset, yhteensä 2,0 milj. euroa, toimintakatteen säilyessä ennallaan.

Kaupungin tulos päätyi 10,0 milj. euroa ylijäämäiseksi. Tulos heikkeni vuoden 2021 tuloksesta 6,5 milj. euroa.

Tuloslaskelman ulkoiset toimintatuotot vähenivät 2,3 % vuodesta 2021. Toimintakuluja kertyi 6,5 % enemmän kuin vuoden 2021 tilinpäätöksessä, jolloin toimintakate heikkeni edellisestä vuodesta 8,6 %. Kun yhteenlasketut verotulot ja valtionosuudet kasvoivat 5,8 %, laski vuosikate rahoituserien jälkeen 15,9 % edellisestä vuodesta.

Investoinnit laskivat edellisestä vuodesta 10,8 %. Suurempiinkin investointeihin olisi ollut mahdollisuudet, kun myönnetyistä määrärahoista jäi käyttämättä 11,7 milj. euroa mm. Lohjan yhteislyseon lukion sekä Järnefeltin koulun osalta. Kaikkiaan tilahallinnon hankkeisiin käytettiin 12,7 milj. euroa. Vesi- ja viemärilaitoksen hankkeisiin käytettiin 3,6 milj. euroa sekä liikenneväylien ja yleisten alueiden rakentamiseen 9,1 milj. euroa. Maa- ja vesialueisiin käytettiin 2,2 milj. euroa. Kaikkiaan vuoden 2022 investointeihin sisältyi lukuisia pienehköjä peruskorjaus- ja kunnostushankkeita. Tietohallinnon investointeihin käytettiin vain 0,15 milj. euroa. Loppuosa investoinneista muodostui eri lautakuntien alaisen irtaimen omaisuuden hankinnasta.

Investointeihin jäi vuonna 2021 käytettäväksi tulorahoitusta 24,5 milj. euroa. Investointeihin oli käytettävissä vakuutuskorvauksia tai valtion avustuksia 1,9 milj. euroa, mikä oli investointien rahoitusosuuksina 1,8 milj. euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Investointien rahoituksessa omaisuuden myynti on pienentynyt 2,3 milj. edellisestä vuodesta, kun kiinteistöjen ja osakkeiden myynnistä kertyi yhteensä 3,5 milj. euroa. Toiminnan ja investointien kokonaisrahavirrassa menot olivat 1,4 milj. euroa suuremmat kuin tulot.

Vuoden kuluessa kaupunki otti 20 milj. euroa pitkäaikaista lainaa. Sen sijaan lyhytaikaisten lainojen määrä väheni 19,7 milj. eurolla. Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin 13,8 milj. euroa ja kaupungin lainojen kokonaismäärä pieneni 13,5 milj. eurolla. Rahoitustarpeita katettiin lisäksi liittymismaksu-tuloilla sekä muilla oman pääoman muutoksilla ja lisäksi käyttämällä kassavaroja. Korottomissa veloissa merkittävimmät erät olivat ostovelat ja lomapalkkajaksotukset sivukuluineen.

Rahoitusosuuksilla vähennetyistä investoinneista rahoitettiin tulorahoituksella 92,4 %, kun vastaava prosentti edellisenä vuonna oli 92,5 %.

Pysyvissä vastaavissa 17,2 milj. euron poistojen jälkeen aineellisten hyödykkeiden määrä kasvoi 3,3 % eli 10,7 milj. euroa, mikä kohdistui rakennuksiin, kiinteisiin rakenteisiin ja laitteisiin sekä keskeneräisiin hankkeisiin. Toimeksiantojen varat vähenivät 0,115 milj. euroa. Vaihtuvissa vastaavissa pitkäaikaiset sekä lyhytaikaiset saamiset kasvoivat vuoden aikana 1,3 milj. euroa ja rahoitusarvopaperit pysyivät viime vuoden tasossa. Rahat ja pankkisaamiset vähenivät 5,0 milj. euroa

Taseen loppusumma kasvoi edellisestä vuodesta 1,8 % eli 7,3 milj. euroa oman pääoman kasvaessa 12,5 milj. euroa tilikauden ylijäämän johdosta ja vieraan pääoman pienentyessä 4,8 milj. euroa. Pitkäaikainen vieras pääoma väheni 4,8 milj. euroa ja lyhytaikainen vieras pääoma pysyi vuoden 2021 tasolla. Lainat rahoituslaitoksilta vähenivät 5,3 milj. euroa, lainat konserniyhtiöiltä vähenivät 1,7 milj. euroa sekä ostovelat kasvoivat 3,6 milj. euroa. Muut velat kasvoivat 0,05 milj. euroa ja siirtovelat laskivat 1,8 milj. euroa. Saadut ennakot vähenivät vuoden aikana 0,1 milj. euroa.

Kaupungin omavaraisuusaste vahvistui edellisestä vuodesta ollen 40,8 %, kun se edellisenä vuonna oli 38,4 %. Pitkän aikavälin kehitys on kuitenkin ollut voimakkaasti negatiivinen, kun omavaraisuusaste vielä vuonna 2004 oli 76,3 %. Kaupungin lainamäärä pieneni noin 13,5 milj. euroa ja oli asukasta kohden laskettuna vuoden lopussa 3 924 euroa.

Konsernin vuosikatteeksi muodostui 36,8 milj. euroa ja 25,3, milj. euron poistojen jälkeen tilikauden tulokseksi muodostui 11,5 milj. euroa. Verrattuna edelliseen vuoteen vuosikate laski 10,2 milj. euroa ja tulos heikkeni noin 10,2 milj. euroa. Konsernin vuosikatteen muutos verrattuna edelliseen vuoteen oli -21,2 % ja tulos oli 47,0 % huonompi kuin vuonna 2021. Suurimpien konserniyhtiöiden tulokset olivat ylijäämäisiä tai lähellä nollatulosta vuonna 2022.

Konsernin rahoituslaskelmassa investoinnit olivat 45 milj. euroa. Suurimmat investoinnit kaupungin lisäksi olivat Lohjan Vuokra-asunnoilla, Luksialla ja HUS:lla. Konsernin toiminnan ja investointien rahavirta oli 5,0 milj. euroa alijäämäinen vuonna 2022, kun edellisenä vuonna alijäämä oli 3,6 milj. euroa. Konsernin rahavarat vähenivät vuoden aikana 14,1 milj. euroa.

Konsernin lainamäärä pieneni noin 10,0 milj. euroa ja oli asukasta kohden laskettuna vuoden lopussa 6 342 euroa.

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Liite Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. hyväksyä esitettäväksi valtuustolle toimintakertomuksen kohtaan 10.1 sisältyvän esityksen tilikauden 2022 tuloksen, joka ennen varausten muutoksia ja rahastosiirtoja on 9 955 991,12 euroa ylijäämäinen, käsittelemiseksi seuraavaa:
- vähennetään investointivarauksella rahoitettujen hankkeiden poistoeroa 67 158,39 euroa;
- poistoeron muutoksen jälkeen syntyvä, määrältään 10 023 149,51 euron ylijäämä kirjataan oman pääoman tilikauden yli-/alijäämätilille;

2. hyväksyä ja allekirjoittaa Lohjan kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen: sekä

3. oikeuttaa talousjohtajan tekemään vuoden 2022 tilinpäätökseen teknisiä korjauksia;

4. jättää tilinpäätöksen kaupunginvaltuuston valitseman tilintarkastusyhteisön tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi sekä esittää tilinpäätöksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi sen jälkeen, kun tilintarkastusyhteisön ja tarkastuslautakunnan lausunnot on saatu.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote + asiakirjat tarkastuslautakunta
ote + asiakirjat BDO Oy
ote/email controller Montonen
ote/emai talousjohtaja Lindroos
ote/email taloussuunnittelija Toikka
valtuuston esityslistalle, kun lausunnot saatu

Talousjohtaja Raija Lindroos poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.07.

Kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn jälkeen
klo 17.07-17.17.

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 14.06.2023 § 73

 

 Tarkastuslautakunta on 24.5.2023 § 60 päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle vuoden 2022 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta on samassa kokouksessa § 52 päättänyt esittää, että valtuusto päättää hyväksyä Lohjan kaupungin tilinpäätöksen liitteineen ja myöntää hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 01.01.-31.12.2022.

Tilintarkastaja on antanut tarkastuslautakunnalle tilintarkastuskertomuksen tilinpäätökseen liitettäväksi. Lisäksi tilintarkastaja on tilintarkastuksen yhteydessä laatinut tilintarkastusmuistion, joka kuuluu kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Tarkastuslautakunta § 51/17.5.2023, tilintarkastuksen raportointi ja tilintarkastuskertomus
- Tarkastuslautakunta § 52/17.5.2023, Lohjan kaupungin tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
- Tarkastuslautakunta § 60/23.5.2023, arviointikertomuksen valmistelu
- Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen tilinpäätökseen tehdyt muutokset
 

Liite 1/kv 14.6.2023 - Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2022

Liite 2/kv 14.6.2023 - Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

Päätösehdotus Valtuusto päättää

1. merkitä tiedoksi arviointikertomuksen vuodelta 2022;

2. hyväksyä toimintakertomuksen kohtaan 10.1 sisältyvän esityksen tilikauden 2022 tuloksen, joka ennen varausten muutoksia ja rahastosiirtoja on 9 955 991,12 euroa ylijäämäinen, käsittelemiseksi seuraavaa:
- vähennetään investointivarauksella rahoitettujen hankkeiden poistoeroa 67 158,39 euroa;
- poistoeron muutoksen jälkeen syntyvä, määrältään 10 023 149,51 euron ylijäämä kirjataan oman pääoman tilikauden yli-/alijäämätilille;

3. hyväksyä Lohjan kaupungin vuoden 2022 tilinpäätöksen liitteineen; sekä

4. myöntää hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 01.01. - 31.12.2022.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote/talousjohtaja Lindroos, controller vt. Montonen, taloussuunnittelija Toikka
ote/BDO Oy

------------------------------------

Esittelytekstissä pöytäkirjan julkaisun jälkeen huomattu kirjoitusvirhe korjataan:

Teksti
"Tarkastuslautakunta on 24.5.2023 § xx päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle vuoden 2022 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta on samassa kokouksessa § xx päättänyt esittää, että valtuusto päättää hyväksyä Lohjan kaupungin tilinpäätöksen liitteineen ja myöntää hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 01.01.-31.12.2022."

Korjataan muotoon
"Tarkastuslautakunta on 24.5.2023 § 60 päättänyt esittää kaupunginvaltuustolle vuoden 2022 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta on samassa kokouksessa § 52 päättänyt esittää, että valtuusto päättää hyväksyä Lohjan kaupungin tilinpäätöksen liitteineen ja myöntää hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 01.01.-31.12.2022."

Virhe voidaan korjata hallintolain (434/2003) 51.1 §:n mukaisena kirjoitusvirheen korjaamisena. Korjaus ei käynnistä päätöksen muutoksenhakuaikaa uudelleen.

Pöytäkirja tämän pykälän osalta julkaistaan uudelleen yleiseen tietoverkkoon 26.6.2023