RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 108
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat
381/01.01.03/2022
Yhteistyötoimikunta 19.09.2023 § 61
Lohjan kaupungilla on Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat- ohje. Ohjeen päivitys on koettu tarpeelliseksi. Päivityksen tarkoitus on selkiyttää vapaan myöntämisen kriteereitä sekä määritellä harkinnanvaraisen virka- ja työvapaan enimmäispituus sekä jatkoajan hakemisen aikataulu.
Päivitetty ohje astuu voimaan 1.1.2024 alkaviin harkinnanvaraisiin virka- ja työvapaisiin.
Lisätiedot henkilöstöjohtaja Kristina Stenius
Liite - Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat_19092023
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää
1. hyväksyä omalta osaltaan ohjeen harkinnanvaraisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä ja
2. esittää henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi ohjeen.
Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano henkilöstöjaostolle hyväksyttäväksi
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 26.09.2023 § 108
Lisätiedot henkilöstöjohtaja Kristina Stenius, kristina.stenius@lohja.fi
Liite - Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat 19092023
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina
Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä ohjeen harkinnanvaraisista virka- ja työvapaista.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano tiedoksi hr-yksikkö>>Intraan hr-ohjeisiin
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |