Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 109


 

Rekrytoinnin kehittäminen

 

381/01.01.03/2022

 

Yhteistyötoimikunta 19.09.2023 § 63

 

 Lohjan kaupungin rekrytointihaasteet ovat lisääntyneet. Kilpailu osaajista on koventunut.

 

Konsernipalvelut on kehittänyt kaupungin rekrytointia mm. rekrytointiviestintä (ilmoitustekstit, kanavat, kuvat), haastattelukysymykset, päätöspohja + ansiovertailu. Lisäksi henkilöstöpalvelut järjestää syksyn aikana esihenkilöille rekrytointivalmennusta.  

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja Kristina Stenius

 

Oheismateriaali - Rekrytoinnin haastattelu prosessi
- Rekrytoinnin tekstit_FI ja SV
- Rekrytointien ilmoitustekstit_FI ja SV
- Organisaation esittely

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Keskustelussa nousi esille tarve ohjeistukselle koskien ryhmähaastatteluita, henkilöstöpalvelut päivittää ohjeistuksen tämän osalta.

Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano henkilöstöjaostolle tiedoksi

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 26.09.2023 § 109

 

 Lohjan kaupungin rekrytointihaasteet ovat lisääntyneet. Kilpailu osaajista on koventunut.

 

Konsernipalvelut on kehittänyt kaupungin rekrytointia mm. rekrytointiviestintä (ilmoitustekstit, kanavat, kuvat), haastattelukysymykset, päätöspohja + ansiovertailu. Lisäksi henkilöstöpalvelut järjestää syksyn aikana esihenkilöille rekrytointivalmennusta.  

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja Kristina Stenius, kristina.stenius@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Rekrytoinnin haastattelu prosessi
- Rekrytoinnin tekstit_FI ja SV
- Rekrytointien ilmoitustekstit_FI ja SV
- Organisaation esittely
- Hakijavertailu -esimerkki
- Viranhaltijapäätösten mallipohjat: virka ja viransijaisuus; haun keskeyttäminen ja viran täyttämättä jättäminen

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------