Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 126


Ohje esihenkilölle työntekijän menehtyessä

 

Ohje esihenkilöille työntekijän menehtyessä

 

381/01.01.03/2022

 

Yhteistyötoimikunta 10.10.2023 § 73

 

 Kaupungin HR -yksikössä suoritetaan voimassa olevien henkilöstöohjeiden läpikäyntiä ja päivittämistä, jonka yhteydessä on havittu Lohjan kaupungilta puuttuneen ohje henkilökunnan menehtymistä koskevien toimien osalta.

 

 Kuolemantapauksen jälkihoito työpaikalla vaatii valmiita toimintaohjeita, tilannetajua ja hienotunteisuutta. Nyt laaditussa ohjeessa neuvotaan esihenkilöille, miten tilanteisiin voi ennakolta valmistautua ja miten kriisissä toimitaan, kun työyksikössä tapahtuu työntekijän menehtyminen.             

 

Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö Keto Janne, janne.keto@lohja.fi

 

Liite 

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää
1. hyväksyä omalta osaltaan ohjeen ja
2. esittää henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi ohjeen.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano henkilöstöjaostolle hyväksyttäväksi

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 31.10.2023 § 126

 

 Kuolemantapauksen jälkihoito työpaikalla vaatii valmiita toimintaohjeita, tilannetajua ja hienotunteisuutta. Nyt laaditussa ohjeessa neuvotaan esihenkilöille, miten tilanteisiin voi ennakolta valmistautua ja miten kriisissä toimitaan, kun työyksikössä tapahtuu työntekijän menehtyminen.

 

Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö Keto Janne, janne.keto@lohja.fi

 

Liite Ohje esihenkilölle työntekijän menehtyessä

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä Ohjeen esihenkilölle työntekijän menehtyessä.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi kehittämispäällikkö Keto, henkilöstösihteeri Luoma edelleen hr-intraan vietäväksi ja esihenkilöille tiedotettavaksi

------------------------------------