Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 31.10.2023/Pykälä 123



 

Sosionomin tehtävänkuva

 

1410/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 31.10.2023 § 123

 

 1.9.2018 voimaan tullut varhaiskasvatuslaki (540/2018) määrittelee, että vuoteen 2030 mennessä päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Tällä hetkellä vain noin yhdellä kolmasosalla on opettajan kelpoisuus. Kaksi kolmasosaa on lastenhoitajia.  

 

 1.9.2018 lakimuutoksen yhteydessä on määritelty varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä. Tähän saakka sosionomit, jotka ovat suuntautuneet varhaiskasvatukseen, ovat toimineet varhaiskasvatuksessa opettajan tehtävässä. Syksyn 2023 jälkeen ammattikorkeakouluista ei enää valmistu sosionomeja, jotka olisivat kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään. Ammattikorkeakouluista valmistuvat ovat varhaiskasvatuksen sosionomeja. Lohjan kaupungin on työnantajana varmistettava, että varhaiskasvatuksen sosionomeja saadaan Lohjan varhaiskasvatukseen päättämällä selkeä tehtävänkuva ja kilpailukykyinen palkka.

 

 Varhaiskasvatuksen sosionomi toimii osana lapsiryhmän henkilöstöä yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kanssa. Varhaiskasvatuksen sosionomi toteuttaa varhaiskasvatussuunnitelman mukaista toimintaa ja tukee lasten yksilöllistä oppimista lapsiryhmässä. Koulutustaustansa ja erityisosaamisensa ansiosta hän tuo lapsiryhmään ja omaan työtiimiinsä yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia ja osaamista. Lisäksi lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa koskevan varhaiskasvatuslain 23 §:ssä on todettu, että ”varhaiskasvatuksen sosionomin osaamista voidaan hyödyntää erityisesti lasten ja perheiden palvelujärjestelmän tuntemuksen osalta”.

 

 Apuna tehtäväkohtaista palkkaa määriteltäessä on vertailuna käytetty varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää huomioiden myös varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä. Myös kuntavertailua on tehty. Suurimmalla osalla työnantajista varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväkohtainen palkka on jäänyt tehtävänkuvaukseen perustuvan työn vaativuuden arvioinnin seurauksena varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajan väliin. Tehtävän vaativuuden arvioinnissa huomioidaan myös tehtävän edellyttämä korkeakoulututkinto, joten työn vaativuus arvioidaan lähemmäksi varhaiskasvatuksen opettajan kuin varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäväkohtaista palkkaa. Myös Lohjalla tehtävän vaativuutta ja palkkaa on arvioitu samoilla perusteilla.

 

 Lohjalla työn vaativuuden arvioinnissa on huomioitu esiopetuksessa työskentely vaativammaksi kuin varhaiskasvatusryhmässä. Esiopetusryhmässä toimitaan kahden eri lain ja opetussuunnitelman (varhaiskasvatuslaki ja perusopetuslaki) mukaisesti. Myös varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävässä on kaksi eri tehtävänkuvaa ja palkkatasoa.

 

Lisätiedot varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki@lohja.fi

 

Liite Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuva
Varhaiskasvatuksen sosionomin (esiopetuksessa tai vuorossa) tehtävänkuva

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevat varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuvat varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen ja niihin kohdistuvat tehtäväkohtaiset palkat 05VKA0462 (sosionomi varhaiskasvatusryhmässä) 2650 euroa kuukaudessa ja 05VKA0461 (sosionomi esiopetuksessa tai vuorossa) 2700 euroa kuukaudessa.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi varhaiskasvatusjohtaja Koivumäki, palkat, hr-yksikkö

------------------------------------