Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 27


 

Vastuullisuus- ja ilmastoasiantuntijan tehtävä

 

56/01.01.00/2024

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 26.03.2024 § 27

 

 Lohjan kaupungin 2023 – 2030 strategian mukaan Lohjan missio on olla kestävän kasvun järvikaupunki, jossa tehdään kestäviä valintoja. Strategian mukaan Lohja on myös sitoutunut työskentelemään aktiivisesti kunnan asettamien kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden eteen ja tuomaan kiertotalouden sekä energiatehokkuuden näkökulmat kaikkiin toimintoihimme. Strategiassa määritettyjen missioiden ja tavoitteiden toteuttaminen on mahdotonta kaupungin nykyisillä resursseilla, jonka takia Lohjalle tarvitaan vastuullisuus- ja ilmastoasiantuntija, joka pystyy missiota edistämään ja toteuttamaan sitä tukevia toimenpiteitä.

 

 Lohjan kaupungin talousarvioon 2024 on lisätty ilmastobudjetti, jonka avulla halutaan tuoda näkyväksi kaupungin vastuullisuus- ja ilmastotoimenpiteet nykyistä paremmin sekä edistää ja lisätä kyseisten toimenpiteiden toteuttamista myös tulevaisuudessa. Ilmastobudjetin seuranta onkin osa vastuullisuus- ja ilmastoasiantuntijan työtehtäviä ja kyseiselle asiantuntijalle on myös tehty budjettivaraus talousarvioon tietohallinto- ja kehittämispalvelut yksikköön.

 

 Lohjan kaupunki liittyi Hinku-kuntien verkostoon valtuuston päätöksellä 1.1.2013 ja on sieltä asti tavoitellut 80% päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä, vertailuvuosi 2007. Päästövähennystavoitetta ja ilmastotyötä onkin viimeisen reilun 10 vuoden aikana tehty pääsääntöisesti projektiluontoisesti avustushankkeiden rahoituksen avulla. Historian saatossa on huomattu, että hankerahoin hankitulla työvoimalla on saatu positiivisia tuloksia kaupungin vastuullisuus- ja ilmastotyönsaralla, mutta jatkuva kehittäminen on kärsinyt, kun resurssit ovat aina olleet vain väliaikaista. Pysyvällä resurssilla on mahdollista tehdä pitkäjänteistä työtä ja saada merkittäviä tuloksia aikaan, jonka lisäksi muiden yksiköiden panostaminen vastuullisuus toimien edistämiseen helpottuu, kun organisaation sisältä löytyy asiantuntija, joka pystyy heitä tukemaan. 

 

 TVA- ryhmä on käsitellyt asian 5.3.2024. Vastuullisuus- ja ilmastoasiantuntijan tehtävä sijoittuu hinnoittelemattomiin (01999999) ja tehtäväkohtainen palkka on 3 500 €.

 

 Tehtävä on vuoden 2024 talousarviossa.

 

Lisätiedot Kehittämispäällikkö Meliina Partio, meliina.partio@lohja.fi

 

Liite - Vastuullisuus- ja ilmastoasiantuntijan tehtävänkuva  

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi kehittämispäällikkö Partio, hr-yksikkö, palkat

------------------------------------