Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 52


 

Toimistosihteerin / suunnitteluavustajan tehtävänimikkeen muutos kiinteistökoordinaattorin tehtävänimikkeeksi

 

1397/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.05.2024 § 52

 

Lohja on sitoutunut Hinku-tavoitteisiin ja talotekniikka mahdollistaa kiinteistöjen kestävän kehityksen kuten energiatehokkuuden parantamisen ja sen seuraamisen, mutta samalla lisää työtehtäviä ja koulutuksen tarvetta huomattavasti. Vanha kiinteistökanta ja vanhat talotekniset järjestelmät lisäävät myös kiinteistöhoidon työtehtäviä.
 

Talotekniikan ja rakennusautomaation merkitys kasvaa edelleen kaikissa kiinteistöissä. Tilakeskuksella tulee olla myös riittävät resurssit taloteknisten järjestelmien energiatehokkuuden parantamiseen, ylläpitoon, kehittämiseen, seurantaan ja valvontaan sekä HINKU ja Kets- asioiden edistäminen kaupungin päätösten mukaisesti. Tilakeskuksella on tärkeä osa sisäilmaselvitysten ja –korjausten suunnittelussa ja toteutuksessa sekä LVI-resurssi pitää kaupungin puolelta olla mukana investointihankkeissa sekä osallistua aktiivisesti kiinteistöjen ylläpitoon. Tilakeskus ostaa huomattavan määrän LVIA-palveluita.
 

Tilakeskuksessa on tehty tehtäväkuvien läpikäynti ja selkeyttäminen.  Isännöitsijöiden, kiinteistön ylläpitoinsinöörin sekä tila- ja turvallisuusasiantuntijan työtehtävät ovat muuttuneet oleellisesti ja osa heidän työtehtävistä on uudelleenorganisoitu. Toimistosihteerin / suunnitteluavustajan tehtävä on täyttämättä. Tilakeskuksella on jo yksi suunnitteluavustajan tehtävä.

 

Kiinteistökoordinaattorin tulevia työtehtävät ovat mm. seuraavia:

turvallisen arkistoinnin ylläpito ja kehittäminen sekä arkistomääräyksien seuranta, Tilakeskuksen vuokrasopimuksien valmistelu, ylläpito ja yhtenäistämien, osallistuminen hankintojen ja ostopalveluiden valmisteluun sekä sopimuspohjien laadintaa Cloudia-järjestelmään.

 

Toimistosihteerin/suunnitteluavustajan tehtäväkohtainen palkka on 2 555 €/kk ja kiinteistökoordinaattorin tehtäväkohtainen palkka on 3 007,02 €. Näiden erotus on 452,02 €/kk. Palkkavaikutus vuositasolla, ilman sivukuluja ja lomarahoja, on 5 424,24 €. Palkkarahat on varattuna vuoden 2024 talousarvioon.

 

Kiinteistökoordinaattorin tehtävänimike ja palkka löytyvät Teknisten TVA:n palkkaryhmästä II tasolta 4.

Asia on käsitelty 17.5.2024 Työn vaativuuden arviointiryhmässä.
 

Lisätiedot Kiinteistöjen ylläpitoinsinööri Ann-Marie Vainio, ann-marie.vainio@lohja.

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää, että

1. toimistosihteerin/suunnitteluavustajan tehtävänimike muutetaan kiinteistökoordinaattoriksi ja

2. kiinteistökoordinaattorin tehtäväkohtainen palkka on Teknisten TVA:n palkkaryhmän II tason 4 mukaisesti 3 007,02 €.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kiinteistöjen ylläpitoinsinööri Ann-Marie Vainio, HR, rekry

------------------------------------