Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 56



 

Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat

 

381/01.01.03/2022

 

Yhteistyötoimikunta 14.05.2024 § 48

 

 Lohjan kaupungilla on Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat- ohje. Ohjeen päivitys koettu tarpeelliseksi. Päivityksen on tarkoitus selkiyttää palkallisen virka- tai työvapaan myöntämistä kapungin vakinaisessa palveluksessa olevalle henkilölle, joka edustaa Suomea olympialaisissa, MM-kisoissa tai EM-kisoissa.

Päivitetty ohje astuu voimaan 1.6.2024.

 

Lisätiedot Henkilöstöjohtaja Kristina Stenius, kristina.stenius@lohja.fi 

 

Liite - Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat päivitys 5_24

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Yhteistyötoimikunta päättää

1. hyväksyä omalta osaltaan päivitetyn ohjeen harkinnanvaraisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä ja

2. esittää henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi ohjeen.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.05.2024 § 56

 

 

Lisätiedot henkilöstöjohtaja Kristina Stenius, kristina.stenius@lohja.fi

 

Liite - Harkinnanvaraiset virka- ja työvapaat päivitys 5/24

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä päivitetyn ohjeen harkinnanvaraisten virka- ja työvapaiden myöntämisestä.

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää palauttaa asian uudelleen valmisteluun.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti palauttaa asian uudelleen
valmisteluun.

 

Täytäntöönpano Yhteistyötoimikunta

------------------------------------