Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 45


 

Rehtoreiden palkkausjärjestelmän muutos

 

376/01.01.00/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.05.2024 § 45

 

Sivistystoimessa on valmisteltu perusopetuksen rehtoreiden palkkausjärjestelmän muutosta, jossa perusopetuksen rehtoreiden palkkaus määräytyy työn vaativuuden arvioinnin mukaisesti viiteen (5) koriin. Palkkausjärjestelmän muutos koskee 12 rehtoria sekä uutta Sammatin ja Karjalohjan koulujen rehtorin virkaa, 5 apulaisrehtoria + mahdollisesti uutta Laurentius-koulun apulaisrehtorin virkaa sekä yhtä luokanopettajan virassa olevaa koulunjohtajaa.

Siihen, mihin koriin kukakin rehtori sijoittuu, vaikuttaa mm. koulu koko ja oppilaiden määrä.

Jos palkkausjärjestelmän muutos tullaan hyväksymään kaupunginhallituksen henkilöstöjaostossa, järjestelyeräneuvotteluissa kohdistetaan rahaa tähän uuteen palkkausjärjestelmään. TVA-eurot on laskettu 1.6.2024 mukaan. Koulukohtaiset TVA-eurot jaetaan rehtorin ja virka-apulaisrehtorien kesken. Jos jaosta ei päästä yksimielisyyteen, vahvistetaan virka-apulaisrehtorien euromäärä 7 % rehtorin euromäärää pienemmäksi.

 

Perusopetuksen rehtoreille on pidetty palkkausjärjestelmän muutoksesta yhteistoimintalain mukainen informaatio- ja kuulemistilaisuus 27.5.2024. TVA-ryhmä käsitteli asian 28.5.2024.

 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä

1. rehtoreiden palkkausjärjestelmän muutoksen 1.6.2024 alkaen ja

2. tarkistaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Käsittely Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi oli asiantuntijana tämän asian käsittelyssä.

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston varapuheenjohtaja Laura Skaffari saapui kokoukseen klo 17.07 tämän asian käsittelyn aikan.

Perusopetusjohtaja Saarniniemi poistui kokouksesta klo 17.33 ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano perusopetusjohtaja Saarniniemi, HR, palkkahallinto

------------------------------------