RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 47
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| Varhaiskasvatusyksiköiden johtajien palkkausjärjestelmä | ||
| Varhaiskasvatusyksiköiden johtajien palkkausjärjestelmän perusteet |
Varhaiskasvatusyksikön johtajien palkkajärjestelmän muutos
376/01.01.00/2022
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 28.05.2024 § 47
Asian tausta ja perusteet
Varhaiskasvatusyksikön johtajien vastuualueet on ollut vaikea jakaa tasaisesti Lohjan maantieteellisestä laajuudesta, alueiden erilaisuudesta ja yksikköjen eri kokojen vuoksi. Tehtävän vaativuuden arvioinnin tueksi on laadittu pisteytysjärjestelmä. Tehtävä on sitä vaativampaa, mitä suurempi pistemäärä kertyy johdettavasta kokonaisuudesta. Pisteet on jaettu kolmeen vaativuustasoon.
Pisterajat:
50 tai yli pistettä 450000201
40-49 pistettä 450000202
39 tai alle pistettä 45000203
Pisteisiin vaikuttavat asiat ovat esimerkiksi henkilöstömäärä, johdettavien yksiköiden määrä, S2-lasten määrä ja tuen lasten määrä.
Tarkistus tehdään kerran vuodessa 1.marraskuuta. Jos yksikkö muuttuu kokonaan, tarkistus tehdään uuden kokonaisuuden mukaan. Tehtäväkohtaisen palkan alentuessa noudatetaan OVTES G-osion palkkausluvun 5 §:n 8 viikon suoja-aikaa.
Pisteet muodostuvat sovittujen, mahdollisimman hyvin toteen näytettävien asioiden avulla.
Asiaan liittyen varhaiskasvatusyksikön johtajille pidettiin 16.5. yhteistoimintalain mukainen informaatio- ja kuulemistilaisuus. Jos palkkausjärjestelmän muutos tullaan hyväksymään kaupunginhallituksen henkilöstöjaostossa, järjestelyeräneuvotteluissa kohdistetaan rahaa tähän uuteen palkkausjärjestelmään. Asia käsiteltiin myös 17.5.2024 TVA-ryhmässä.
Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumäki@lohja.fi
Liite Varhaiskasvatusyksiköiden johtajien palkkausjärjestelmä
Varhaiskasvatusyksiköiden johtajien palkkausjärjestelmän perusteet
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Stenius Kristina
Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää
1. hyväksyä varhaiskasvatusyksikön johtajien palkkausjärjestelmän muutoksen 1.6.2024 alkaen ja
2. tarkistaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano HR, palkat, varhaiskasvatusjohtaja Koivumäki
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |