Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 61


 

Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen

 

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 27.08.2024 § 61

 

 Kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle on toimitettu kokouksen esityslista. Hallintosäännön 136 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

Hallintosäännön 137 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja vs. Lundström Sanna

 

Päätösesitys Päätetään käsitellä asiat ennalta jaetun esityslistan mukaisesti.

 

Käsittely Esittelijä esitti, että asia 6 (Maahanmuuttajakoordinaattorin tehtävänkuva ja vaativuuden uudelleenarviointi) käsitellään ennen asiaa 5 (Maahanmuuttajakoordinaattorin ja maahanmuuttajaohjaajan tehtävien muuttaminen viroiksi).

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtaja tiedusteli voidaanko muutos hyväksyä yksimielisesti. Koska kukaan ei vastustanut esitystä totesi kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston puheenjohtaja sen tulleen kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti

1. käsitellä asian 6 (Maahanmuuttajakoordinaattorin tehtävänkuva ja vaativuuden uudelleenarviointi) asiana 5

2. käsitellä asian 5 (Maahanmuuttajakoordinaattorin ja maahanmuuttajaohjaajan tehtävien muuttaminen viroiksi) asiana 6

3. käsitellä muut asiat ennalta jaetun esityslistan mukaisesti.

------------------------------------