RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 66
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Erityisavustajan, koulunkäynninohjaajan ja iltapäivätoiminnanohjaajan nimikemuutos erityisohjaajan nimikkeeksi
1410/01.01.00/2022
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 27.08.2024 § 66
Täyttä työaikaa (38,25 h) tekevien erityisavustajien, koulunkäynninohjaajien ja iltapäivätoiminnan ohjaajien nimikkeet esitetään muutettavaksi
erityisohjaajan nimikkeeksi. Tämä koskee päätöksentekohetkellä yhteensä 41 tehtävää. Erityisohjaajat toimivat sekä koulun puolella että iltapäivätoiminnassa.
Muiden nimikkeet ovat joko koulunkäyntiohjaaja tai iltapäivätoiminnan ohjaaja ja he tekevät osa-aikatyötä. Osa-aikatyötä tekevien nimikkeet pysyvät ennallaan. Täyttä työaikaa (38,25 h) tekevien kohdalla nimikemuutos ei
aiheuta lisäkustannuksia.
Hinnoittelutunnus 05VKA0701 on 18 työntekijällä. Heidän hinnoittelutunnuksensa muutetaan 05KOU601, koska he työskentelevät perusopetuksessa. KVTES:n liitteessä 5 käsitellään kyseistä ammattiryhmää.
05VKA0701 muutos 05KOU0601
2278,39 € 2278,39 €
Tällä hinnoittelutunnuksen muutoksella ei ole taloudellisia vaikutuksia.
Asia on käsitelty 17.5.2024 TVA-ryhmässä.
Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi@lohja.fi
Palvelussuhdepäällikkö Maarit Harju, maarit.harju@lohja.fi
Liite - Erityisohjaajan tehtävänkuva
Esittelijä Henkilöstöjohtaja vs. Lundström Sanna
Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää, että
1. 38,25 h työaikaa tekevien erityisavustajien, koulunkäynninohjaajien ja iltapäivätoiminnan ohjaajien nimikkeet muutetaan erityisohjaajiksi 1.10.2024 alkaen ja
2. hinnoittelutunnukset 05VKA0701 muutetaan 05KOU0601:ksi perusopetuksen tulosyksikössä 1.10.2024 alkaen.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano HR, perusopetusjohtaja
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |