RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 70
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lohja-Karkkila työllisyysalueen virat
343/01.01.00/2024
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 24.09.2024 § 70
Lohja-Karkkila työllisyysalue aloittaa toimintansa 1.1.2025 valtion työvoima- ja elinkeinopalveluiden siirtyessä kuntien hoidettavaksi.
Lohjan ja Karkkilan kaupungit ovat sopineet yhteistoimintasopimuksella julkisten työ- ja elinkeinopalvelujen (TE-palvelut) järjestämisestä 1.1.2025 alkaen. Yhteistoimintasopimus ja TE-palveluiden järjestämissuunnitelma on hyväksytty Lohjan kaupunginvaltuustossa 11.10.2023 (§119) ja Karkkilan kaupunginvaltuustossa 23.10.2023 (§78). Lohjan kaupunki vastaa palvelujen järjestämisestä ja toimii vastuukuntana.
Työvoimaviranomaisen tehtävien siirtyessä valtiolta työllisyysalueelle, sopijaosapuolten valtion henkilöstö siirtyy Lohjan kaupungin palvelukseen liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti.
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun piiriin kuuluvat lakisääteiset palvelut määritellään mm. julkisten työvoimapalveluiden järjestämisestä (380/2023), kotoutumisen edistämisestä (681/2023), työllistymisen monialaisesta edistämisestä (381/2023) ja kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) annetuissa laeissa sekä työttömyysturvalaissa (1290/2002). Näiden hoitamiseen liittyvät tehtävät sisältävät julkisen vallan käyttöä.
Työllisyysalueelle siirtyy valtiolta 39 henkilötyövuotta viranomaistehtäviä. Lähtökohtaisesti näistä Uudenmaan TE-toimistosta siirtyvät 31 tehtävää ovat sijoittuneet henkilöasiakaspalveluihin, 1 yrityspalveluihin, 2 ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologin tehtäviin, 1 koulutuspalveluiden hallinnointiin sekä 2 palveluvastaavan tehtäviin. Lisäksi valtakunnallisesta KEHA-keskuksesta siirtyvä 1 htv maksatusasiantuntijan tehtäviin ja Uudenmaan ELY-keskuksesta siirtyvä 1 htv hankintojen johtavan asiantuntijan tehtäviin. Liikkeenluovutuksen yhteydessä tehdyn sopimuksen mukaan siirtyvän henkilöstön nykyinen palkkataso säilyy 30.6.2025 saakka. Tehtävän palkkatason on tavoite pysyä suhteellisen samantasoisena kuin ko. henkilöillä on nykyisessä tehtävässään valtion palveluksessa.
Henkilöstöjaostolle kerrotaan valmistelun tilanne ja käydään alustavaa keskustelua valmistelun jatkosta yt- lainsäädäntö huomioiden.
Lisätiedot Työllisyyspäällikkö Erja Kononen, erja.kononen@lohja.fi
Liite - Tehtävänkuvat
Oheismateriaali - Lohja Karkkila työllisyysalueen virat / valmistelun lähtökohta
Esittelijä Henkilöstöjohtaja vs. Lundström Sanna
Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää merkitä valmistelun tilanteen tiedoksi.
Käsittely Työllisyyspäällikkö Erja Kononen liittyi kokoukseen asiantuntijaksi klo 17.03 tämän asian käsittelyn alkaessa.
Työllisyyspäällikkö vastasi myös § 72 (Työllisyysalueen palvelupäällikön viran perustaminen) liittyviin kysymyksiin.
Erja Kononen poistui kokouksesta klo 17.46 ennen päätöksen tekoa.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano työllisyyspäällikkö
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |