RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 24.09.2024/Pykälä 74
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rakennusmiehen tehtävän lakkauttaminen ja putkiasentajan tehtävän perustaminen
1397/01.01.00/2022
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 24.09.2024 § 74
Rakennusammattimiehen vakanssi jäi tyhjäksi henkilön oppisopimuksen päätyttyä. Lohjan kaupungin korjausrakentamisessa on suurempi tarve putkiasentajalle kuin rakennusammattimiehelle. Rakennuksien korjaustyöt ovat kiinteistöjen vanhetessa suurentuneet ja monimutkaistuneet ja ostopalveluiden tarve on tämän vuoksi lisääntynyt. Lohjan, kaupungin oma henkilökunta ei voi tehdä isoimpia hankkeita, koska heidän resurssinsa on käytössä kohteiden käyttäjien tilaamiin korjaustöihin.
Tilakeskuksella on ainoastaan yksi oma putkiasentaja ja noin 220 kiinteistöä hoidettavana. Näissä kaikissa kiinteistöissä on paljon pieniä LVI-töitä, jotka kaupungin oma monitaitoinen putkimies ehtii hoitaa ainoastaan osittain. Koska pieniä töitä on paljon, tilakeskus joutuu ostamaan LVI-työt alihankintana ja ostopalveluna, joka on yli kaksi kertaa kalliimpaa kuin oma työ.
Tämän lisäksi ostopalvelu työllistää kaupungin putkiasentajaa ja tate- asiantuntijaa, koska aina pitää mm. perehdyttää kiinteistöön, näyttää paikan päällä korjattavat asiat, kertoa kohteen turvallisuusasiat sekä järjestää avaimet, käydä valvomassa ja katsomassa, että työt ovat asianmukaisesti suoritettu ennen kuin laskut ovat maksukelpoisia.
Tilakeskus saisi tällä muutoksella hyödynnettyä nyt tyhjänä olevan tehtävän tehokkaasti ja rahaa säästyisi myös, kun ei tarvitse ostaa palveluita. Tämä hyödyttäisi koko yksikköä, parantaisi tuottavuutta sekä olisi myös nykyiselle putkiasentajalle suuri apua jokapäiväisessä työssä sekä mm. lomien sijaistamisessa.
Palkkaryhmä: molemmat ammattiryhmät ovat TTES ryhmässä 1Ba. Yleiskorotuksen ja järjestelyeräkorotusten 1.6. jälkeen tuntipalkka on
15,22 €/h.
Muutoksella ei ole kustannusvaikutusta. Muutoksen jälkeen kaupungilla on edelleen kahdeksan rakennusammattimiestä.
Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen@lohja.fi
Liite - Tehtävänkuva putkiasentaja, Tilakeskus
Esittelijä Henkilöstöjohtaja vs. Lundström Sanna
Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää
1. lakkauttaa yhden rakennusammattimiehen tehtävän 1.11.2024
2. perustaa yhden putkiasentajan tehtävän 1.11.2024
3. että putkiasentajan palkka kuuluu TTES ryhmään 1Ba ja tuntipalkka on 15,22 €.
Käsittely
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan
Täytäntöönpano tilapäällikkö, rekry, HR
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |