Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Esityslista 09.12.2025/Asianro 16


 

Paikallinen sopimus varhaiskasvatusyksiköiden johtajien ruokailusta työajalla

 

1011/01.00.01/2022

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 09.12.2025  

 

 Työnantajan ja työntekijöiden edustajat neuvottelivat varhaiskasvatusjohtajien ruokailusta työajalla 27.10.2025.

Sopimus koskee OVTES-sopimuksen liitteen G palkkaryhmää 450020.

Johtajilla on yleistyöaika, joka järjestetään Lohjan kaupungilla liukuvana työaikana.

Uuden KVTES-sopimusmääräyksen soveltamisohjeen mukaisesti paikallisella virka- ja työehtosopimuksella voidaan sopia siitä, että ruokailu on työaikaa myös tilanteissa, joissa lepoaika (ruokailu) voidaan järjestää. Paikallisella sopimuksella on tarkoitus sopia siitä, että Lohjan kaupungin varhaiskasvatusyksikön johtajat voivat ruokailla työn lomassa, jolloin heidän ei tarvitse pitää erillistä lounastaukoa ja ruokailuun käytettyä aikaa ei vähennetä heidän työajastaan. Varhaiskasvatusyksiköiden johtajien työn luonne on sellainen, että lounastaukoa on vaikeaa pitää kesken päivän. Tarkempi sopimus on liitteenä.
 

Lisätiedot Palvelussuhdepäällikkö Maarit Harju, maarit.harju(at)lohja.fi

 

Liite Paikallinen sopimus varhaiskasvatusyksiköiden johtajien ruokailusta työajalla

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä paikallisen sopimuksen varhaiskasvatusyksiköiden johtajien ruokailusta työajalla 1.1.2026 alkaen.

 

Päätös

 

 

Tiedoksi HR, palkat, varhaiskasvatusjohtaja Koivumäki, varhaiskasvatusyksiköiden johtajat

------------------------------------