RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Esityslista 09.12.2025/Asianro 18
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Paikallinen sopimus työaikapankista
1011/01.00.01/2022
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 09.12.2025
Työaikapankilla tarkoitetaan työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelmää, jolla työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää ja yhdistää toisiinsa pidemmällä aikavälillä. (Työaikalaki 872/2019, 14 §, KVTES luku III, 30 §, OVTES G-liite.)
Työnantaja ja pääsopijajärjestöt ovat neuvotelleet paikallisen virka- ja työehtosopimuksen työaikapankista. Sen tarkoituksena on sopia siitä, miten työaikapankki toimii Lohjan kaupungilla. Työaikapankki on vapaaehtoinen järjestelmä, jonka avulla vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää pidettäväksi vapaana pidemmällä aikavälillä.
Työaikapankkijärjestelmä on osa joustavien työaikojen ja työaikajärjestelmien valikoimaa, jolla pyritään edistämään toiminnan tarkoituksenmukaista järjestämistä, tuloksellisuutta ja tuottavuutta.
Työaikapankin käyttöönoton tavoitteena on lisätä työaikajoustoa sekä työn ja perhe-elämän/vapaa-ajan yhteensovittamista, mikä lisää työviihtyvyyttä sekä tukee työhyvinvointia ja työssä jaksamista.
Paikallinen virka- ja työehtosopimus työaikapankista koskee kaikkia Lohjan kaupungin työntekijöitä, jotka ovat työvuorosuunnittelun piirissä. Työaikapankkiin siirtyvällä henkilöllä täytyy olla voimassa oleva työ- tai virkasuhde vähintään neljä (4) kuukautta eteenpäin työaikapankkijärjestelmään liittymisen jälkeen. Työntekijän liittyminen työaikapankkiin on vapaaehtoista.
Työaikapankkijärjestelmään on mahdollista liittyä, kun työnantajan ja pääsopijajärjestöjen edustajat allekirjoittavat tämän paikallisen sopimuksen ja se on hyväksytty kaupunginhallituksen henkilöstöjaostossa.
Työntekijän suostumuksella työaikapankkiin voidaan siirtää ansaittuja lisä- tai ylitöitä, yötyö-, iltatyö-, aattotyö-, lauantaityö- tai sunnuntaityökorvauksia tunteina KVTES:n mukaisesti korotettuna. (Työaikalaki 872/2019)
Tämä sopimus on toistaiseksi voimassa 1.1.2026 alkaen. Sopimus on puolin ja toisin irtisanottavissa kolmen (3) kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Sopimus tulee työnantajan puolelta voimaan sen jälkeen, kun Lohjan kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto on sen hyväksynyt.
Lisätiedot Palvelussuhdepäällikkö Maarit Harju, maarit.harju(at)lohja.fi
Liite Paikallinen sopimus työaikapankista
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösesitys
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä paikallisen sopimuksen työaikapankista 1.1.2026 alkaen.
Päätös
Tiedoksi HR, palkat
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |