RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 118
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Varttivaltuuston aloite koulujen oppilashuollon tavoitettavuuden lisäämiseksi
214/12.01.03.02/2024
Sivistyslautakunta 25.02.2025 § 38
Varttivaltuusto esittää 16.5.2024 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:
”Lohjan alakoulujen oppilailla on herännyt huoli siitä, ettei kouluilla ole tavoitettavissa terveydenhoitajaa, kuraattoria tai koulupsykologia, kun sitä tarvitsee. Alakoulujen muulla henkilökunnalla menee paljon työaikaa ristiriitatilanteiden selvittämiseen ja pienten kolhujen paikkaamiseen. Jos oppilashuolto olisi paremmin tavoitettavissa, pystyttäisiin oppilaiden hyvinvointiin reagoimaan jo ennen kuin tilanteet kärjistyvät, eikä opetusaikaa kuluisi oppilashuoltoon.”
Aloitteen ovat alulle laatineet 5.-6.- luokkalaiset varttivaltuustolaiset kouluihin sijoitettujen aloitetaulujen pohjalta.
Lohjan koulujen oppilas- ja opiskeluhuollon (jatkossa opiskeluhuolto) palvelut siirtyivät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen (LUVN) järjestettäviksi 1.1.2023 alkaen.
Hyvinvointialueella on ollut haasteita saada rekrytoitua riittävästi henkilöstöä opiskeluhuoltopalveluihin varsinkin Länsi-Uudenmaan reunakuntiin. Tämä konkretisoituu ensisijaisesti psykologipalveluissa osassa yksiköitämme. Kuraattori- ja terveydenhoitajamitoitus on hyvällä tasolla. Opiskeluhuoltohenkilöstöllä on myös aikaa yhteisölliseen opiskeluhuoltoon ja sen kehittämiseen.
Lohjan sivistystoimialan ja kasvun ja oppimisen tulosalueen edustajilla on jatkuva yhteys hyvinvointialueen opiskeluhuoltopalveluiden järjestäjiin muun muassa Hyvinvointialueen johtaman Alueellisen opiskeluhuollon yhteistyöryhmän kautta. Lisäksi Lohjalla on paikallinen Opiskeluhuollon ohjausryhmä, johon kuuluvat myös hyvinvointialueen edustajat niin opiskeluhuollon paikalliselta tasolta kuin johdostakin.
Lohjalla perusopetuksen oppilailta kysytään kaksi kertaa lukuvuodessa hyvinvointikyselyissä, kuinka hyvin opiskeluhuollon palvelut ovat saatavissa. Saadut kyselytulokset saatetaan hyvinvointialueen tiedoksi Opiskeluhuollon ohjausryhmässä, jotta palveluiden saavutettavuutta ja laatua voidaan jatkuvasti kehittää ja parantaa.
Opiskeluhuoltohenkilöstö yhdessä koulujen muun henkilöstön kanssa pyrkii parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan oppilaita koulussa. Opiskeluhuoltohenkilöstön mitoitus ja toiminta on kuitenkin sellainen, etteivät he aina pysty olemaan paikalla tai tavoitettavissa.
Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi, että tilannetta seurataan kyselyjen avulla ja että hyvinvointialueen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, ja
2. esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi kaupunginhallituksen esityslistalle
------------------------------------
Kaupunginhallitus 24.03.2025 § 118
Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |