Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 119


 

Varttivaltuuston aloite koulujen ulkourheiluvälineiden uusimisesta

 

215/12.00.00/2024

 

Sivistyslautakunta 25.02.2025 § 39

 

 Varttivaltuusto esittää 16.5.2024 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”Lohjan alakoulujen oppilaat toivovat urheiluvälineistön päivittämistä. Ulkourheiluvälineet ovat kuluneita ja niiden huonokuntoisuus vaikuttaa mielekkyyteen käyttää niitä. Liikuntamotivaation lisäämisen tarve on korostunut muun muassa Move-testien tulosten myötä. Oppilaat toivovat, että huonokuntoiset urheiluvälineet päivitetään kestävin valinnoin.”

Aloitteen ovat alulle laatineet 5.-6.- luokkalaiset varttivaltuustolaiset kouluihin sijoitettujen aloitetaulujen pohjalta.

Koulujen ulkourheiluvälineistö on jokaisen koulun omalla vastuulla. Välineistöä voidaan päivittää koulujen omiin budjetteihin varatulla koulutarvike- tai kalustorahalla. Tämä varttivaltuuston tekemä aloite on välitetty rehtoreille ja samalla esitettiin toive, että koulut huomioivat aloitteen tämän vuoden hankintoja tehtäessä.
 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi, että aloite on välitetty koulujen rehtoreille toimenpiteitä varten ja

2. esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 24.03.2025 § 119

 

 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginvaltuusto

------------------------------------