RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 120
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Karjalohjan Aluetoimikunnan kannanotto ja aloite Sammatin vapaan kyläkoulun turvaamiseksi
816/12.00.00/2022
Sivistyslautakunta 25.02.2025 § 40
Karjalohjan Aluetoimikunta esittää 8.5.2022 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:
”Sammatin vapaa kyläkoulu on joutunut tilojen osalta ahdinkoon. Nykyinen koulurakennus on tullut tiensä päähän, ja tilat ovat kasvavalle toiminnalle liian pienet. Rakennus vaatii mittavia korjauksia välittömästi sekä laajennuksen, jotta koulutoimintaa voidaan jatkaa. Tämä ei ole taloudellisesti mahdollista eikä järkevää. Tiedämme koulun selvittävän tiloja ja yhteistyömahdollisuuksia Lohjan lisäksi myös lähikuntien kanssa.
Karjalohjan aluetoimikunta vaatii, että
1. Lohjan kaupungin on aloitettava aktiivinen selvitystyö, miten se voi edesauttaa koulun toiminnan jatkumista Karjalohjalla tai Sammatissa.
2. Lohjan kaupungin on tunnustettava Sammatin vapaa kyläkoulu osaksi Lohjan pysyvää kouluverkkoa, ja rakennettava toimiva ja tukeva kumppanuus opetusta järjestävän yhdistyksen kanssa.
3. Lohjan kaupungin pitää ja kannattaa antaa koululle yhtäläiset toimintaedellytykset ja tuki kuin kunnallisille kouluille, esimerkiksi rahoittamalla uuden koulukiinteistön hankintaa.
4. Lohjan kaupungin on toimittava niin, ettei koulun valtavan yhteisön, lukuisten yritysten ja aktiivisen yhdistystoiminnan olemassaolo Karjalohjalla ja Sammatissa vaarannu.
Sammatin vapaa kyläkoulu on toiminut Karjalohjan ja Sammatin alueella yhtäjaksoisesti vuodesta 1984 alkaen. Koulun toiminta sisältää koko peruskoulun yhdeksänteen luokkaan asti sekä esiopetuksen. Oppilaita koulussa on tulevana syksynä 116. Koulun rinnalla Sammatissa toimii myös yksityinen steiner-päiväkoti Pääskynpesä.
Kaupungin on tunnistettava Sammatin vapaa kyläkoulu merkittäväksi vetovoimatekijäksi Lohjalla. Steiner-pedagogiikan ja maaseudun ainutlaatuinen yhdistelmä näkyy erityisesti Karjalohjalla ja Sammatissa positiivisena väestökehityksenä. Positiivista väestökehitystä jarruttaa koulun tilojen ahtaus. Sammatin vapaan kyläkoulun arvioidaan tuoneen Karjalohjalle ja Sammattiin jopa 1000 ihmistä.
Koulun lasten vanhemmista merkittävä osuus on yrittäjiä, ja koulu on tuonut mukanaan alueelle myös pk-yritystoimintaa. Koulu on itsessään yksi suurimmista alueen työllistäjistä. Koulun yhteisön ihmiset tunnetaan alueella aktiivisina toimijoina, joiden ansiosta Karjalohjalla on paljon yleishyödyllistä yhdistystoimintaa.
Sammatin vapaa kyläkoulu ansaitsee hyvät ja riittävät koulutilat kaupungin kustantamana. Monissa Suomen kaupungeissa kaupunki on rakentanut toimivat tilat steiner-pedagogisen koulun käyttöön.
Koulun tukiyhdistys on opetustoiminnan järjestämisessä vakavarainen, ja saa valtiolta saman tuen kuin kunnat koulutoimen järjestämiseen. Hyvälle ja kestävälle taloudelliselle toimintakyvylle olisi parasta 120-180 oppilaan koulu, ja tähän uudet tilat olisi parasta mitoittaa.
Karjalohjan aluetoimikunta tietää, että maaseutumaisuus, steiner-pedagogiikka ja aktiivinen yhteisöllistä toimintaa arvostava elämäntapa ovat steiner-kyläkoulun vanhemmille tärkeitä arvoja. Koulua ei varmasti lakkauteta, vaikka tiloja Karjalohjan ja Sammatin alueilta ei löytyisi.
Koulu ei myöskään tule siirtymään kaupunki-miljööseen, eivätkä oppilaat siirry osaksi kunnallista koululaitosta. Perheet tulevat muuttamaan vähitellen koulun mukana sopivaan toiseen kylään. On selvää, että näin suuri asukasmäärä kiinnostaa varmasti niin Raaseporin kuin Salonkin kaupunkia. Karjalohjan aluetoimikunta tunnistaa, kuinka suuri vahinko kyläkoulun menetetys omalle kyläkeskukselle olisi. Menetys olisi suuri myös koko Lohjan tasolla.
Steiner-pedagogiikka on herättänyt ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä monissa kuntapäättäjissä ja viranhaltijoissa vuosien varrella. Ennakkoluulot eivät ole vieläkään kadonneet, vaikka vapaa kyläkoulu on toiminut alueellamme jo 38 vuotta. Koulun opetus on Suomen lain ja virallisen opetussuunnitelman mukaista, kontrolloitua ja menestyksellistä. Ennakkoluuloista ja asenteellisuudesta on myös Lohjalla syytä lopultakin luopua.
Sammatin vapaa kyläkoulu ansaitsee asianmukaisen ja laadukkaan koulukiinteistön, sillä se on kokonaistaloudellisesti kaupungille kannattavaa. Koulun perheet ansaitsevat lopultakin tunnustuksen ja kohtelun tasavertaisina kuntalaisina, mikä vahvistaisi entisestään Lohjan vetovoimaisuutta ja lisäisi muuttovoittoa.”
Sivistystoimialan hallinto on valmistellut Sammatin vapaata kyläkoulua koskevan aloitteen. Sammatin vapaa kyläkoulu on yksityinen koulu, joka tarjoaa perusopetusta luokille 1-9. Oppilaita on noin 110. Sammatin vapaa kyläkoulu saa valtionavustusta, kuten muutkin sekä yksityiset että kunnalliset koulut.
Aloitteen teon aikaan Sammatin vapaan kyläkoulun käytössä olevat tilat olivat haasteena toiminnan järjestämiselle ja koulu siirtyikin syksyllä 2022 väistötiloihin Sammatin entiselle emäntäkoululle. Kaupungin edustajat kävivät vuoden 2022 aikana useita neuvotteluja kyläkoulun edustajien kanssa mahdollisista tilaratkaisuista, jotka olisivat soveltuneet vapaan
kyläkoulun käyttöön.
Vuonna 2024 koulun toiminta palautettiin kyläkoulun omaan kiinteistöön Lohilammelle. Mahdollisesta lisätilan tarpeesta on Lohjan kaupugin kanssa käyty alustavia neuvotteluja vuonna 2024 ja vapaan kyläkoulun tilatarpesiin voidaan tarvittaessa palata lähitulevaisuudessa.
Lohjan kaupunki on tukenut Sammatin vapaata kyläkoulua vuonna 2024 muun muassa Vapaan Kyläkoulun Kannatusyhdistys ry:n kiinteistöverojen kompensaatioavustuksella (11 491,16 euroa).
Lohjan alueella toimii muitakin yksityisiä oppilaitoksia, joiden toimintaa kaupunki ole erikseen tukenut.
Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää,
1. että Sammatin vapaan kyläkoulun tukemiseen ei ole varattu määrärahaa ja
2. esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely Jäsen Reeta Kinnunen, jäsen Heidi Himmanen ja vammaisneuvoston edustaja Sari Manni poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.40.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi kaupunginhallituksen esityslistalle
------------------------------------
Kaupunginhallitus 24.03.2025 § 120
Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |