RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.03.2025/Pykälä 109
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sisäisen tarkastuksen raportti 2024
45/00.03.01/2024
Kaupunginhallitus 24.03.2025 § 109
Hallintosäännön 76 §:n mukaisesti kaupunginhallitus hyväksyi sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelman (kh 17.6.2024 § 241). Hallintosäännön 79 §:n mukaan sisäinen tarkastus raportoi kaupunginhallitukselle ja kaupunginjohtajalle.
Sisäinen tarkastus toimii sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja konsernivalvonnan sekä johtamis- ja hallintoprosessien arvioimiseksi ja kehittämiseksi. Sisäisen tarkastuksen työ perustuu riskien arviointiin.
Sisäinen tarkastus perustui vuosisuunnitelmaan. Tarkastukset toteutettiin tarkemman tarkastusohjelman mukaisesti. Tarkastuksissa esille tulleiden havaintojen perusteella on tehty suosituksia korjaavien toimenpiteiden toteuttamiseksi sekä prosessien ja käytäntöjen kehittämiseksi.
Lisätiedot Controller Virve Ruhtinas, virve.ruhtinas(at)lohja.fi
Oheismateriaali Sisäinen tarkastus raportti 2024 (ei julkisuuteen)
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi sisäisen tarkastuksen raportin vuodelta 2024.
Käsittely Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila ja kaupunginhallituksen jäsen Heli Saukkola palasivat kokoukseen
kello 16.46 tämän asian käsittelyn alkaessa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |