Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 25.03.2025/Pykälä 27


 

Paikallinen sopimus luottamusmiesten ajankäytön tilapäisestä muuttamisesta ja luottamusmieskorvauksen määräaikaisesta korottamisesta

 

308/01.02.01/2025

 

Yhteistyötoimikunta 11.03.2025 § 31

 

 Pääsopijajärjestöjen paikalliset edustajat esittivät 12.2.2025 neuvottelupyynnön KVTES:n luottamusmiesluvun 10 § 4 mom käyttöönotosta siten, että korotettua luottamusmieskorvausta maksettaisiin 1.2.2025 alkaen. Lisäksi he esittivät, että työnantaja tarkastelisi luottamusmiesten ajankäyttöä KT:n yleiskirjeen 3/2025 liitteen 3 mukaisesti.

 

 Paikallisneuvottelu käytiin 25.2.2025. Neuvottelu päättyi yksimielisenä, ja sen johdosta henkilöstöjaostolle esitetään, että se hyväksyisi paikallisen virka- ja työehtosopimuksen, jonka mukaan luottamusmieskorvausta korotetaan 1.2.2025 alkaen kuluvan sopimuskauden loppuun saakka  ja ajankäyttöä tarkistetaan.

 

 Henkilöstöjaostolle esitettävä paikallinen virka- ja työehtosopimus täydentää aiemmin neuvoteltuja sopimuksia, joilla luottamusmiehet on asetettu ja joilla on sovittu luottamusmiesten ajankäytöstä.

 

Lisätiedot Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen 

 

Liite - Paikallisen virka- ja työehtosopimus luottamusmiesten määräaikaisesta ajankäytön lisäämisestä ja määräaikaisesta luottamusmieskorvauksen korottamisesta

 

Päätösesitys Yhteistyötoimikunta merkitsee neuvottelutuloksen ja esityksen paikallisesta virka- ja työehtosopimuksesta tiedokseen. Sopimus viedään hallintosäännön 53 §:n mukaisesti henkilöstöjaoston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan. 

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 25.03.2025 § 27

 

 

Lisätiedot Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen, anu.rautiainen(at)lohja.fi

 

Liite - Paikallinen virka- ja työehtosopimus luottamusmiesten määräaikaisesta ajankäytön lisäämisestä ja määräaikaisesta luottamusmieskorvauksen korottamisesta

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösesitys Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä paikallisen sopimuksen luottamusmiesten ajankäytön tilapäisestä muuttamisesta ja luottamusmieskorvauksen määräaikaisesta korottamisesta.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote luottamusmiehet, palkat, hr

------------------------------------