RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Paikallinen sopimus Lohjan kaupungin työsuojeluvaltuutettujen ajankäytöstä
602/01.00.01/2025
Yhteistyötoimikunta 15.04.2025 § 44
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäytöstä sovitaan paikallisella virka- ja työehtosopimuksella. Paikallisesti sovitaan myös työsuojeluvaltuutettujen lukumäärästä, tehtäväjaosta sekä heidän asettamisestaan eri hallintokuntiin tai muihin toimintayksiköihin. Lukumäärästä ja toimialueesta sovittaessa otetaan huomioon kunnan tai muun yksikön koko, niissä harjoitettavan toiminnan luonne ja laajuus, sovellettavien virka- ja työehtosopimusten lukumäärä.
Pääsopijajärjestöjen paikalliset edustajat esittivät 11.3.2025 neuvottelupyynnön koskien 1.1.2026 alkavan työsuojelukauden työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöä. Heidän esitys työsuojeluvaltuutettujen työaikakertoimeksi työsuojelukaudelle 1.1.2026-31.12.2029 oli 0,18.
Vuoden 2024 henkilöstökertomuksen perusteella voi arvioida, että Lohjan kaupungin palveluksessa on keskimäärin vuositasolla 2150 henkilöä. Työsuojeluvaltuutettujen ajankäytöksi voidaan esityksen mukaisella työaikakertoimella laskea 96,75 tuntia viikossa (0,18*2150=387/4 = 96,75).
Laskennallisesti kahden päätoimisen valtuutetun ajankäyttöön osoitettaisiin 74,5 tuntia viikossa (38,25+36,25= 74,5). Päätoimiset työsuojeluvaltuutetut olisivat siten kokonaan vapautettuja varsinaisista työ/virkatehtävistä. Kolmannen valtuutetun ajankäyttöön olisi näin ollen käytettävissä 22,25 tuntia (96,75- 74,5=22,25), eli noin kolme keskimääräistä työpäivää. Tai valtuutetun työskennellessä opetusvelvollisuustyöajassa, olisi opetusvelvollisuuden huojennus 17 tuntia viikossa.
Paikallisneuvottelu käytiin 25.3.2025. Neuvottelu päättyi yksimielisenä, ja sen johdosta henkilöstöjaostolle esitetään, että se hyväksyisi paikallisen virka- ja työehtosopimuksen Lohjan kaupungin työsuojeluvaltuutettujen ajankäytöstä 1.1.2026 alkaen.
Lisätiedot Henkilöstöjohtaja Anu Rautianen, anu.rautiainen(at)lohja.fi
Liite - Paikallinen sopimus työsuojeluvaltuutettujen ajankäytöstä
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Yhteistyötoimikunta merkitsee neuvottelutuloksen ja esityksen paikallisesta virka- ja työehtosopimuksesta tiedokseen. Sopimus viedään hallintosäännön 53 §:n mukaisesti henkilöstöjaoston hyväksyttäväksi.
Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 29.04.2025 § 35
Lisätiedot Henkilöstöjohtaja Anu Rautianen, anu.rautiainen(at)lohja.fi
Liite - Paikallinen sopimus työsuojeluvaltuutettujen ajankäytöstä
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan paikallisen sopimuksen työsuojeluvaltuutettujen ajankäytöstä.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote työsuojeluvaltuutetut
henkilöstösihteeri Luoma, hr, palkat
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |