Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.05.2025/Pykälä 211


 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston puheenjohtajiston ja jäsenten valitseminen kaudelle 1.6.2025-31.5.2029

 

491/00.00.01/2025

 

Kaupunginhallitus 19.05.2025 § 211

 

 Kaupunkikehityslautakunnan alaisuudessa toimii lupajaosto.

Lupajaosto vastaa laissa ja asetuksissa sekä muissa säädöksissä kaupungin ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaiselle määrättyjen tehtävien valmistelusta, täytäntöönpanosta ja neuvonnasta. Jaoston lupa- ja valvonta-asioiden päätöksiin ei ole otto-oikeutta. Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston tehtävänä on toimia Lohjan kaupungin ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaisena.

Kuntalain 31 §:n mukaan jaoston jäsenenä voi olla myös toimielimen varajäsen. Valtuusto voi päättää, että jaoston jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muitakin kuin toimielimen jäseniä ja varajäseniä.

Hallintosäännön 10 §:n mukaan kaupunkikehityslautakunnan lupajaostossa on seitsemän (7) jäsentä, joista valtuusto valitsee jaoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Jaoston jäseneksi tai varajäseneksi ei kuitenkaan puheenjohtajaksi, voidaan valita muu henkilö kuin lautakunnan jäsen tai varajäsen.

Lupajaoston jäsenten ja varajäsenten valinta kuuluu kaupunkikehitys-lautakunnan toimivaltaan.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Tämän perusteella 7-jäsenisessä toimielimessä naisten ja miesten vähimmäismäärä määräytyy luvuin 3-4.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija, Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto päättää valita kaupunkikehityslautakunnan lupajaostoon toimikaudeksi 1.6.2025 - 31.5.2029 puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Käsittely

 

Tekninen korjaus Päätösesityksessä oleva sana ”kaupunkisuunnittelulautakunnan” korjataan teknisen korjauksena sanaksi ”kaupunkikehityslautakunnan”.

 

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginvaltuusto

------------------------------------