Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 46


 

Toimintaohje ristiriitatilanteiden ja työpaikkahäirinnän varalle

 

381/01.01.03/2022

 

Yhteistyötoimikunta 13.05.2025 § 55

 

 Lohjan kaupungin voimassaoleva ohjeistus epäasiallisen käytöksen ja häirinnän varalta on laadittu vuonna 2016 (yhttk 26.4.2016, heja 28.4.2016). Kaupungin HR -yksikössä suoritetaan voimassa olevien henkilöstöohjeiden läpikäyntiä ja päivittämistä, jonka yhteydessä tämä ohje on nyt tarkastettu ja päivitetty. Ohjeen päivitys on valmisteltu yhteistoiminnassa.

 

 Ohjeen päivittämisessä on huomioitu ajantasainen termistö. Ohjeessa kuvataan vastuullinen ja vastuuton työkäyttäytyminen sekä epäasiallinen kohtelu ja häirintä. Ohjeessa kerrotaan myös ristiriitatilanteiden ja kielteisten kokemusten ennaltaehkäisystä, näiden käsittelystä työyhteisössä sekä erottamisesta lainsäädännössä tarkoitetusta työpaikkahäirinnästä. Ohjeessa on lisäksi kuvattu vastuuttoman työkäyttäytymisen, häirinnän ja epäasiallisen kohtelun selvittelyn vaiheet.

 

Lisätiedot Työsuojelupäällikkö Janne Keto, janne.keto(at)lohja.fi 

 

Liite - Toimintaohje ristiriitatilanteiden ja työpaikkahäirinnän varalle

 - Liite toimintaohjeeseen ristiriitatilanteet ja työpaikkahäirintä

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Yhteistyötoimikunta

1. hyväksyy omalta osaltaan toimintaohjeen ristiriita ja työpaikkahäirinnän varalle, sekä

2. esittää edelleen henkilöstöjaostolle toimintaohjeen hyväksymistä.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 27.05.2025 § 46

 

 

Lisätiedot Työsuojelupäällikkö Janne Keto, janne.keto(at)lohja.fi 
 

Liite - Toimintaohje ristiriitatilanteiden ja työpaikkahäirinnän varalle

 - Liite toimintaohjeeseen ristiriitatilanteet ja työpaikkahäirintä

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösesitys Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan toimintaohjeen.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Työsuojelupäällikkö Janne Keto ja työsuojeluvaltuutetut

------------------------------------