RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 47
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2025
982/01.04.02/2022
Yhteistyötoimikunta 12.11.2024 § 82
Työterveyshuolto laatii yhdessä työnantaja-asiakkaan tai yrittäjän kanssa kirjallisen toimintasuunnitelman, jonka mukaan työterveyshuoltoa toteutetaan. Se on keskeinen osa työterveysyhteistyötä. Toimintasuunnitelma rakentuu työterveyshuoltolain 12 § määritellylle työterveyshuollon sisällölle ja valtioneuvoston asetuksessa (708/2013) määritellyille hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteille.
Vuoden 2025 työterveyshuollon toimintasuunnitelman laatiminen on tapahtunut yhteistyössä asiakkaan ja työterveyshuollon välillä hyödyntäen moniammatillista yhteistyötä sekä työkyvynohjausryhmän ja kaupungin johtoryhmän näkemystä. Työterveyshuollon palveluiden painopistealueita suunnitelmakaudella 2025 ovat,
- Työuupumuksen ja mielenterveyshäiriöiden varhainen tunnistaminen. Työpaikoilla varhainen tuki. Työterveyshuollon nykyisten palveluiden lisäksi ryhmämuotoisen tuen käyttöönotto (työuupumusryhmät). Työterveyshuollon palveluiden ohella hyödynnetään ulkopuolisia palveluntuottajia, kuten Mielenterveystalon nettiterapioita ja Kelan kuntoutusta.
- Henkilöstön sairauspäivien määrän vähentäminen, ennaltaehkäistä ennenaikaista eläköitymistä työterveysyhteistyötä ja toimintatapoja kehittämällä: sairauspoissaolojen aktiivinen seuranta, työntekijöiden varhainen tukeminen, korvaavan työn käytön lisääminen, työhyvinvointiin panostaminen yhteistyössä työterveyden kanssa. Tässä huomioidaan erityisesti ikääntyvät työntekijät sekä tuki- ja liikuntaelinvaivat. Työterveysyhteistyön kautta henkilöstölle suuntautuvan viestinnän kehittäminen sen suunnittelun ja koordinointi.
- Lähiesihenkilöiden ja johdon työssä jaksamisen tukeminen: esihenkilöiden oman terveyden ja työkyvyn tuki sekä esihenkilöiden ammattitaidon tukeminen ja kehittäminen lähiesihenkilönä.
Vuoden 2025 toimintasuunnitelman laadinnan yhteydessä on huomioitu aiemmat kokemukset ja palautteet toiminnan kehittämiseksi sekä toiminnan kustannusvaikutukset. Lohjan kaupungin, työterveyshuollon ja KEVAn yhteistyötä työkyvynohjausryhmän kautta jatketaan hyvien kokemusten perusteella edelleen vuonna 2025.
Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö Janne Keto, janne.keto@lohja.fi
Liite - Lohjan TOSU 2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Yhteistyötoimikunta
1. hyväksyy työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuodelle 2025 omalta osaltaan ja
2. esittää edelleen henkilöstöjaostolle suunnitelman hyväksymistä.
Käsittely Työterveyshoitaja Katja Vanninen poistui kokouksesta klo 13:28 ennen päätöksentekoa.
Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan
Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 26.11.2024 § 95
Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö Janne Keto, janne.keto@lohja.fi
Liite - Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 2025
Esittelijä Vt. henkilöstöjohtaja Lundström Sanna
Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä työterveyshuollon toimintasuunnitelman vuodelle 2025.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano ote Keski-Uudenmaan Työterveys Oy
tiedoksi henkilöstön kehittämispäällikkö Keto, vt. henkilöstöjohtaja Lundström, hr-yksikkö (edelleen nähtäville intran hr-ohjeisiin)
------------------------------------
Yhteistyötoimikunta 13.05.2025 § 51
Työterveyshuoltolaki (1383/2001) määrää työnantajan velvollisuudesta järjestää työterveyshuolto. Lain 6 §:n mukaisesti työnantajan ja palveluntuottajan välillä tulee olla kirjallinen sopimus, josta ilmenevät työterveyshuollon yleiset järjestelyt sekä palvelujen sisältö ja laajuus. Lain 11 §:n mukaan työnantajalla on sopimuksen lisäksi oltava kirjallinen työterveyshuollon toimintasuunnitelma, jonka tulee sisältää työterveyshuollon yleiset tavoitteet sekä työpaikan olosuhteisiin perustuvat tarpeet ja niistä johdettavat toimenpiteet. Toimintasuunnitelma tulee tarkistaa vuosittain. Toimintasuunnitelma tulee käsitellä yhteistoimintamenettelyssä (Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella 449/2007).
Vuoden 2024 toimintaa ja kustannuskehitystä arvioitaessa työnantaja ja työterveyshuollon palveluntuottaja ovat yhdessä arvioineet, että aiemmin vuodelle 2025 päivitettyä työterveyshuollon toimintasuunnitelmaa tulee eräiltä osin tarkistaa.
Toimintasuunnitelman tarkistukset koskevat ennenkaikkea tekstitäsmennyksiä, joiden myötä tavoitellaan yhtenäisempää tulkintaa sovituista toimintatavoista.
Tekstitarkistukset kohdistuvat seuraaviin asiakohtiin:
- alle 7 päivää kestävät sairauspoissaolot: tekstiä on täsmennetty siten, että esihenkilön luvalla myönnettäviin poissaoloihin ei kirjoiteta työterveyshuollon lausuntoa, ellei kyse ole poikkeustapauksesta;
- talousseurantaa tehostetaan siten, että se toteutetaan kerran kuukaudessa;
- työhöntulotarkastuksia rajataan siten, että ne koskevat vain virkasuhteisia sekä niitä työsopimussuhteisia, joiden työssä on erityinen sairastumisen vaara. Kaikille työntekijöille tehdään palvelussuhteen alkaessa terveyskysely.
- työterveysneuvottelujen ajallista kestoa rajataan siten, että seurantapalaverien kesto pyritään pitämään 30 minuutissa;
- työpaikkaselvityskäyntien edellyttämää esitietojen kokoamista pyritään tehostamaan;
- työpsykologisiin tarpeisiin lisätään terapianavigaattorin käyttämisen mahdollisuus;
- työkyvyn arviointeihin liittyviä erikoissairaanhoidon konsultaatioiden lukumääriä on täsmennetty: 1-2 kertaa työterveyslääkärin lähetteellä.
Lisäksi toimintasuunnitelmaan on lisätty maininta Lohjan kaupungin toimintamallien mukaisesta menettelystä: työkyvyn tuki ja työkyvyn arviointi totetetaan Lohjan kaupungin varhaisen tuen toimintamallin sekä muiden työnantajan toimintaohjeiden mukaisesti.
Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö Janne Keto, janne.keto(at)lohja.fi
Liite - Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 1.6.2025-31.12.2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Yhteistyötoimikunta
1. hyväksyy työterveyshuollon päivitetyn toimintasuunnitelman vuodelle 2025 omalta osaltaan ja
2. esittää edelleen henkilöstöjaostolle suunnitelman hyväksymistä.
Käsittely Työterveyshoitaja Katja Vanninen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 13:38.
Tekninen korjaus Teknisenä korjauksena päivitetään liitteenä oleva työterveyshuollon toimintasuunnitelma oikeaan viimeisimpään versioon.
Päätös Yhteistyötoiminkunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 27.05.2025 § 47
Lisätiedot Henkilöstön kehittämispäällikkö Keto Janne, janne.keto(at)lohja.fi
Liite Työterveyshuollon toimintasuunnitelma 1.6.2025-31.12.2025
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösesitys Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä työterveyshuollon vuoden 2025 toimintasuunnitelman päivityksen.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote Keski-Uudenmaan Työterveys Oy
tiedoksi henkilöstön kehittämispäällikkö Keto Janne
henkilöstöpalvelut (edelleen nähtäville intran hr-ohjeisiin)
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |