Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 27.05.2025/Pykälä 50


 

Tasopalkan kriteeristö

 

231/01.00.00/2025

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 27.05.2025 § 50

 

KT on ohjeistanut tasopalkkajärjestelmään siirtymisestä yleiskirjeellään 3/2025. Valtakunnallisten neuvotteluosapuolten sopima tasopalkkajärjestelmä tuli voimaan 1.2.2025. Uuteen järjestelmään siirrytään käytännössä viimeistään 30.9.2025.

Tasopalkkajärjestelmä korvaa aikaisemman järjestelmän, joka perustui tehtävän vaativuuden arviointiin. Tasopalkkajärjestelmän siirrytään KVTES:n sekä OVTES G-liitteen osalta.

Tasopalkkajärjestelmä perustuu osaamisen ja vastuun tasokriteereihin, jotka on määritelty palkkaliitteissä. Palkkaryhmittäin on kolme osaamisen ja vastuun tasoa (A, B ja C). Kullekin palkkaryhmän tasolle on määritetty vähintään maksettava valtakunnallinen tasopalkka. Paikallisesti kullakin palkkaryhmän tasolla on yksi tasopalkka.

Kullekin tasolle on määritetty valtakunnalliset tasokriteerit, joita on mahdollista täydentää paikallisesti. Palkkaryhmien ulkopuolisten (esim. ylin johto) tasopalkkamallista on oma suosituksensa.

Tasopalkan lisäksi on mahdollista maksaa euromääräistä tasolisää. Valtakunnallisesti on käytössä kaksi tasolisää: opiskelijan ohjauksesta maksettava korvaus sekä varhaiskasvatuksen lääkehoitoon liittyvä korvaus. Paikallisesti sopien on mahdollista maksaa myös muuta tasolisää tietyistä lisätehtävistä tai lisävastuista. Tasopalkkaan siirryttäessä Lohjalla otetaan käyttöön vain valtakunnalliset tasolisät. Mahdollisista muista tasolisistä sovitaan erikseen.

Tasopalkkajärjestelmä on sitova. Paikallisesti voidaan kuitenkin sopia lisätasoista (D ja E) sekä tietyissä tilanteissa alle A-tason maksettavasta palkasta. Mikäli on tarpeen sopia C-tasojen yläpuolisten tasojen (D ja E) käytöstä, asiasta tulee sopia paikallisella virka- ja työehtosopimuksella. Paikalliset sopimukset tulee lähettää etukäteen ennen niiden käyttöön ottamista valtakunnalliselle palkkausryhmälle, jolle tulee varata tilaisuus antaa näkemyksensä niiden sisällöistä. Valtakunnallinen palkkausryhmä seuraa järjestelmän toimivuutta ja tarvittaessa päivittää valtakunnallisia tasokriteereitä.

Tasopalkan määräytymisen perusteena on ensisijaisesti tehtävässä vaadittu osaamisen ja vastuun - yhdistelmä (OSVA).

 

Osaamisella tarkoitetaan

          työn edellyttämää koulutusta

          työuralla hankittuja keskeisiä tietoja ja -taitoja

          lisä-, jatko- ja täydennyskoulutusta

          uuden tiedon hankkimista ja/tai erityisosaamista.

 

Vastuulla tarkoitetaan

          vastuuta aineellisista arvoista ja/tai tiedoista

          vastuuta yksilöstä/ihmisestä,

          vastuuta asiakkaista ja/tai asiakasryhmistä

          suunnittelu-, kehitys- ja tulosvastuuta

          työnjohto- tai esihenkilövastuu ja/tai itsenäisen harkinnan tasoa.

 

Kriteeristö on laadittu yhdessä esihenkilöiden ja järjestöjen edustajien kanssa kevään 2025 aikana. OVTES G-osion kriteerit on sovittu OVTES:n palkkausryhmässä 8.5.2025 ja KVTES:ä koskevat kriteerit on soivttu TVA-ryhmässä 13.5.2025 yhdessä järjestöjen edustajien kanssa.

Tasopalkkajärjestelmän käyttöönotto tuottaa palkkojen yhteensovittamisen tarpeita. Yhteensovittaminen on tehtävä kohtuullisessa ajassa. Lopullisessa tilanteessa paikallinen tasopalkka kussakin palkkaryhmän tasossa tulee olla harmonisoitu samaksi, eli kaikilla saman palkkaryhmän tasoilla työskentelevillä henkilöillä tulee olla sama euromääräinen tasopalkka.

Paikallisessa palkkausryhmässä arvioidaan tasopalkkajärjestelmän käyttöönoton toimivuutta ja käsitellään esille mahdollisesti tulevat sovéltamiskysymykset ja soveltamisen ongelmat, selvitetään eri ratkaisuvaihtoehdot ja pyritään yksimieliseen ratkaisuun. Mikäli yksimieliseen ratkaisuun ei päästä, asiasta laaditaan yhteinen muistio, johon kirjataan osapuolten näkemykset perusteluineen. Muistio ei ole pääsopimuksen mukainen neuvottelupöytäkirja. Viime kädessä työnantaja vastaa palkkausjärjestelmää koskevista päätöksistä ja linjanvedoista.

 

Lisätiedot Palvelussuhdepäällikkö Maarit Harju, maarit.harju(at)lohja.fi

 

Liitteet KVTES liite 1, KVTES lliite 2, KVTES liite 3, KVTES liite 4, KVTES liite 5, liite 7, OVTES G

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää hyväksyä KVTES:n liitteiden 1-5 sekä hinnoittelemattomien ja OVTES G-liitteen tasopalkan kriteeristön.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi hr (edelleen palkkausryhmiin)

------------------------------------