RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 09.09.2025/Pykälä 62
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Täyttölupamenettelyohje
1152/01.00.00/2025
Yhteistyötoimikunta 26.08.2025 § 67
Lohjan kaupunki käyttää rekrytointien käytännön prosessin toteuttamisessa Kuntarekry-järjestelmää. Haettaviksi tulevien virkojen ja toimien haut valmistellaan ko. järjestelmässä, josta hakuilmoitukset myös julkaistaan.
Lähtökohtanan on, että ennen kuin virka tai toimi voidaan laittaa haettavaksi, sille tulee tietyin poikkeuksin anoa täyttölupa. Menettelytapa on kuvattu liitteenä olevassa ohjeessa.
Rekrytoinnit edellyttävät suunnitelmallisuutta osaavan henkilöstön saamiseksi. Hyväksytty talousarvio muodostaa raamin rekrytoinneille. Rekrytoiva esihenkilö vastaa siitä, että suunniteltu rekrytointi sisältyy talousarvioon.
Kuntarekry-järjestelmä sisältää mahdollisuuden digitaaliseen täyttölupamenettelyyn. Toimintatavan muutos nopeuttaa ja virtaviivaistaa täyttölupaprosessin toteuttamista. Samalla se mahdollistaa sen, että anotut, myönnetyt ja hylätyt täyttöluvat tilastoituvat ja arkistoituvat asianmukaisella tavalla tietojärjestelmään.
Kuntarekry-järjestelmän digitaalinen täyttölupahakemus -lomake toimii teknisenä välineenä rekrytoinnin täyttöluvan antamiselle.
Täyttölupalomakkeelle tallennetaan perustelut viran tai toimen täyttämiselle ja varmistetaan, että palkkarahat on budjetoitu kyseiselle talousarviovuodelle. Lomakkeelle kootaan lisäksi tiedot ko. viran tai toimen täytön edellyttämistä kelpoisuusvaatimuksista, palvelussuhteen keskeisistä ehdoista sekä muista haun kannalta olennaisista tiedoista.
Täyttöluvan myöntämisestä päättävä taho määräytyy liitteenä olevan ohjeen mukaisesti.
Lisätiedot Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu, anu.rautiainen(at)lohja.fi
Liite - Täyttölupamenettelyohje
Päätösesitys Yhteistyötoimikunta päättää
1. hyväksyä omalta osaltaan liitteenä olevan täyttölupaohjeen ja
2. todeta, että asia valmistellaan henkilöstöjaoston käsiteltäväksi ja päätettäväksi.
Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 09.09.2025 § 62
Liite Täyttölupamenettelyohje
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösesitys Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä täyttölupamenettelyä koskevan ohjeen.
Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi hr, rekry, palkat, kaupungin johtoryhmä
ohje intraan
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |