Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 20.08.2026/Pykälä 86



 

Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen 2. vuosineljänneksellä vuonna 2026 / Kaupunkikehityslautakunta

 

927/02.02.00/2025

 

Kaupunkikehityslautakunta 20.08.2026 § 86

 

 Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Lisäksi talousarviovuoden aikana lautakuntien tulee neljännesvuosittain laatia raportti toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.

Neljännesvuosiraportissa arvioidaan, miten vuodelle 2026 asetetut lautakunnan toimenpiteet ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet. Toiminnallisten tavoitteiden arviointi tehdään sanallisesti.

Kaupunkikehityksen tammi-kesäkuun (ulkoiset ja sisäiset, tilanne 11.8.2026) toimintatuottojen toteuma on 60,0 % ja toimintakulujen 47,6 % ja toimintakatteen 40,8 %. Kaupunkikehityksen toimintakate on 9,2 %-yksikköä alle tasaisen käytön (50 %).

Tulosyksiköiden toimintakatteen toteumat tammi-kesäkuussa 2026:

- Maankäyttö- ja logistiikka 36,1 %
- Ympäristö- ja lupapalvelut 21,2 %
- Elinkeinopalvelut 47,8 %

Toimintatuotot ovat yittyneet arviosta myynti-, maksu- ja muiden toimintatuottojen osalta. Tuet ja avustukset ovat jääneet hieman arviosta.  Rakennusvalvonnan maksuja on kertynyt huomattava määrä arvioon nähden 135,7 %.

Toimintakulut muodostuvat normaaleista päivittäistoiminnan kustannuksista. Kokonaisuuden osalta ainoastaan henkilöstökulut ovat pienesti yli tasaisen tahdin, 52,4 % johtuen sijaistuksista sekä kesäkuussa aloittaneiden kesätyöntekijöiden palkkauksesta. Palvelujen ostoissa työkykyselvitykset asiakkaille maahanmuuttajapalveluissa sekä koneiden ja laitteiden vuokrat matkailupalveluissa ylittyvät yksittäisillä tileillä. Avustuskuluja nostaa Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen löytöeläintoiminnan uusittu sopimus.

Liitteessä on esitetty samat tiedot ulkoisten ja sisäisten erien osalta tarkemmin sekä koottu tavoitteiden toteutumistilanne 2. vuosineljänneksellä.

 

Liite Kaupunkikehityslautakunta 2. neljännesvuosikatsaus 2026

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi

 

Esittelijä vs. Kaupunkirakennejohtaja Häkkinen Hannes

 

Päätösesitys

Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä Kaupunkikehityslautakunnan 2. neljännesvuosiraportin 2026 edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitettäväksi.

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------