Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 21.10.2026/Asianro 5


 

Haikarin saunan suunnitelmien ja kilpailutusaineiston esittely

 

1568/02.08.00/2026

 

Tekninen lautakunta 21.10.2026  

 

 Lohjan Liikuntakeskus on laatinut tarveselvityksen Haikarin uudeksi saunaksi, nykyisen vuonna 1976 rakennetun ja teknisen käyttöikänsä päässä olevan saunan tilalle. Sauna sijaitsee Lohjalla Myllylammen alueella osoitteessa Haikarinkatu 17, 08100 Lohja. Kaupunginhallitus on käsitellyt tarveselvityksen kokouksessaan 22.9.2025 ja antanut ohjeen jatkovalmisteluun: “Kaupunginhallitus toteaa, että hankkeen kustannukset nyt esitetyillä toteutusvaihtoehdoilla ovat liian korkeat. Jatkosuunnittelussa tulee löytää sellainen toteutusvaihtoehto, joka palvelee kasvaneita käyttäjämääriä, mutta jonka toteutuskustannukset jäävät alle suunnitellun 500 000 euron.” Tekninen lautakunta on päättänyt 15.10.2025 § 164, että hankesuunnitelma hyväksytään, toteutussuunnittelu aloitetaan ja kilpailutusasiakirjat lopullisine suunnitelminen tuodaan lautakunnalle erikseen päätettäväksi.

Nykyinen sauna-, vanha laituri- sekä tontilla olevat luvittamattomat rakennukset puretaan.

Uuden saunan laajuus ja tilaohjelman perusteet:
• Löylyhuone 32,0 m², 25 hlöä, lauteet yht. 18 jm

 • Suihkutilat 15,5 m²

 • Pukuhuonetilat yhteensä 29,0 m², kaksi kpl 14,5 m² pukutilaa

 • LE-WC-tila 3,0 m²

 • Varasto- ja siivoustilat 1,5 m²

 • Tekniset tilat yht. 10,0 m²

 • Tuulikaappi 3,0 m²

Saunarakennuksen kokonaislaajuus on noin 110 brm². Rakennuskaavan antama ala on 100 brm². Poikkeamismenettelyn kautta on mahdollista saada 10 %:n ylitys. Saunan purkamiseen ja rakentamiseen on myönnetty 30.9.2026 rakentamislupa 444-2026-248.

Rakentamisen kustannusarvio: 497 200 €

purkutyö 14 701 €
uusi saunarakennus 263 955 €
laituri 30 000 €
sähkötyöt 30 441 €
LVI-työt 55 313 €
hanketehtävät 58 500 €
riskivaraus 44 290 €

Hankkeen aikataulu:
- hankesuunnitelma toimielimissa 10/2025
- poikkeamisluvan ja toteutussuunnittelu 9/2026
- urakkakilpailutusmateriaalien laadinta 10/2026
- urakkakilpailutus 11/2026 – 01/2027
- rakennustöiden aloitus 03/2027
- rakennustyöt valmiit 11/2027

Hankkeen toteutusmuodoksi esitetään kokonaisurakkaa kaupungin laatimien suunnitelmien ja rakentamisluvan pohjalta.

Suunnitelma rahoituksesta on budjettirahoitus tilakeskuksen investointibudjetista vuodelle 2027, 500 000 €. Kuluvan vuoden, 2026, puolelle sitoutuu lisäksi noin 70 000 € jo toteutuneista suunnittelukustannuksia.

 

EVA Hankkeelle on laadittu suppea ennakkovaikutusten arvio jossa todetaan, että vanha sauna on elinkaarensa loppupäässä. Sitä peruskorjaamalla ja muokkaamalla on haasteellista lisätä käyttäjämääriä sekä elämyksellisyyttä. Uuden saunan rakentaminen tukee ja vahvistaa Lohjan visiota olla ”elämästä nauttivien ihmisten kaupunki”. Lisäksi hanke tukee Lohjan pyrkimyksiä Hinkukuntana luopua fossiilisista lämmönlähteistä. Vaikka hanke on kallis toteuttaa se lisää Lohjan asukkaiden veto- ja pitovoimaa, yhteisöllisyyttä, sekä asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä.

 

Lisätiedot Projektipäällikkö Reija Teppola, reijo.teppola(at)lohja.fi

 Tilapäällikkö Teemu Björninen, teemu.bjorninen(at)lohja.fi

 vt. Tekninen johtaja Janne Koivuniemi, janne.koivuniemi(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Haikarin sauna – suunnitelmat 2026
 

 

Esittelijä vt. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne

 

Päätösesitys

Tekninen lautakunta tutustuu suunnitelmiin, ohjeistaa tarjouspyyntöasiakirjojen ja valvonnan järjestämisestä ja päättää

  1. hyväksyä esitetyt suunnitelmat urakkakilpailutuksen pohjaksi ja saattaa ne edelleen kaupunginhallitukselle tiedoksi, 
  2. valtuuttaa projektipäällikön tekemään teknisluonteisia korjauksia suunnitelmiin ja kilpailuttamaan hankkeen kokonaisurakkana, 
  3. määrätä projektipäällikön hankkeen vetäjäksi sekä järjestämään rakennusaikaisen valvonnan asianmukaisesti,
  4. urakoitsijasta tarjousten saapumisen jälkeen erikseen.

 

Päätös

 

 

Tiedoksi projektipäällikkö Teppola
tilapäällikkö Björninen

------------------------------------