Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 133



 

Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

 

991/12.00.02/2025

 

Sivistyslautakunta 23.09.2026 § 133

 

 Opetushallitus on 11.9. päättänyt muutoksista perusopetuksen
opetussuunnitelman perusteiden 2024 seuraaviin lukuihin:

Luku 5.4.1 Toiminta
-alueittain järjestettävä opetus
Luku 7.4.2 Oppilaskohtaisen tuen toteuttamista koskeva suunnitelma
Luku 7.4.3 Tukea koskeva päätös
Luku 7.6 Poikkeava voimaantulo ja siirtymäaika

Opetuksen järjestäjä ei voi jättää noudattamatta tätä määräystä tai poiketa siitä.

Opetushallituksen määräämät perustemuutokset on käyty läpi, eivätkä ne  aiheuta päivitystarvetta Lohjan perusopetuksen opetussuunnitelman paikallisissa Lohjalla-osuuksissa.

Muutosmääräyksen tarkastelun yhteydessä lukujen 7.4.2 ja 7.4.3 paikallisia Lohjalla-osuuksia päivitettiin. Jatkossa oppilaskohtaisen tuen tarvetta ei tarvitse arvioida ja suunnitella uudelleen oppilaan vaihtaessa koulua Lohjan sisällä. Lohjalla tehty oppilaskohtaisen tuen päätös on voimassa kaikissa Lohjan kouluissa, vaikka oppilas vaihtaisi koulua.

Ruotsinkielinen perusopetuksen opetussuunnitelma päivitetään muutoksien hyväksymisen jälkeen.
 

Lisätiedot vs. perusopetusjohtaja Kimmo Malmi, kimmo.malmi(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Muutosmääräys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muuttaminen
- Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 muutos
- Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muutos muutosmerkinnat
- Andringsforeskrift andring av grunderna for laroplanen for den grundleggande utbildningen 2014
- Ändring av Grunderna for läroplanen for den grundläggande utbildningen 2014
- Ändring av grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen ändringar markerade 2014

 

Liite - Lohjan perusopetuksen opetussuunnitelman päivitetyt osat lukuun 7

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys

Sivistyslautakunta päättää

1. hyväksyä Lohjan perusopetuksen opetussuunnitelmaan tehdyt Opetushallituksen määräysten mukaiset muutokset. 

2. hyväksyä Lohjan perusopetuksen opetussuunnitelman päivitykset.

 

Päätös

Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi perusopetuksen rehtorit
Malmi Kimmo
Hairo Taija
Pihlajamäki Johanna

------------------------------------