RSS-linkki
Kokousasiat:https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sotkamod10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.03.2025/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuntalaisaloite / Katuvalot
KHALL 01.10.2024 § 170
Kunnanjohtaja Kunnan asukkaalla on oikeus kuntalain 5 luvun 23 §:n mukaan tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.
Hallintosäännön 18 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.
Asian vireilletulo:
Sotkamon kunnalle on toimitettu 24.9.2024 kuntalaisaloite Katuvalot Kuntalaisaloite.fi-sivuston kautta.
Ajalla 1.7.-31.12.2024 saapuneet kuntalaisaloitteet käsitellään kunnanhallituksen ja -valtuuston maaliskuun kokouksissa.
Lisätietoa asiasta antaa kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen, puh 044 750 2111 tai sähköpostitse mika.kilpelainen@sotkamo.fi
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus:
1) päättää lähettää kuntalaisaloitteen ympäristö- ja tekniselle toimialalle valmisteltavaksi. Vastuuvalmistelijana toimii tieinsinööri Mika Kemppainen.
2) päättää, että vastaus kuntalaisaloitteeseen valmistellaan kunnanhallituksen maaliskuun 2025 kokoukseen.
Kunnanhallitus
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
Otteet Ympäristö- ja tekninen toimiala
Tieinsinööri Mika Kemppainen
KHALL 18.03.2025 § 49
Tieinsinööri
Katuvalaistus Sahatien ja Tuottajantien välille toteutetaan vuoden 2025 aikana. Reitti palvelee Jataniemen suunnasta tulevaa kevyttä liikennettä.
Lisätietoja asiasta antaa tieinsinööri Mika Kemppainen, puh. 040 513 4953 tai mika.s.kemppainen@sotkamo.fi
Kunnanjohtaja
Ehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että edellä esitelty kesken oleva aloite on asianmukaisesti käsitelty ja on annettu riittävä selonteko tehdyistä toimenpiteistä.
Kunnanhallitus päättää tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.
Kunnanhallitus
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan ehdotuksen.
KVALT 25.03.2025 § 25
758/00.02.00/2024
Kunnanhallitus
Ehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kunnanhallituksen ehdotuksen.
Kunnanvaltuusto
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen.
Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti puheenjohtajan ehdotuksen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän asian käsittelyn yhteydessä kuultiin tieinsinööri Mika Kemppaista.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |