Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 80



 

Henkilökohtaisen lisän myöntämisen periaatteiden päivittäminen

 

381/01.01.03/2022

 

Yhteistyötoimikunta 11.10.2022 § 78

 

 Henkilökohtainen lisä on osa kunta-alan palkkausjärjestelmää. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi voidaan maksaa henkilökohtaista palkanosaa, jonka myöntäminen perustuu työsuorituksen arviointiin.

 

 Myöntämisen perusteina voivat ammatinhallinnan ja työssä suoriutumisen lisäksi olla esimerkiksi tuloksellisuus, monitaitoisuus ja luovuus, erityistiedot ja -taidot, yhteistyökyky, vastuuntunto, oma-aloitteisuus ja kehityskykyisyys. Työsuorituksen arviointi suoritetaan yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaisella tavalla.

 

 Henkilökohtaisen lisän myöntämisen periaatteet on valmisteltu yhteistoiminnassa.              

 

Liite Ehdotus henkilökohtaisen lisän myöntämisen periaatteista

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää
1. hyväksyä omalta osaltaan ohjeistuksen henkilökohtaisen lisän myöntämisen periaatteista ja
2. esittää henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi ohjeistuksen.

 

Päätös  Henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.  

 

Täytäntöönpano Henkilöstöjaostolle hyväksyttäväksi

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 25.10.2022 § 80

 

 

Liite Päivitetty ohje henkilökohtaisen lisän myöntämisen periaatteista

 

Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu

 

Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan päivitetyn ohjeistuksen henkilökohtaisen lisän myöntämisen periaatteista.

 

Päätös Henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano päivitetty ohje viedään HR-intraan

------------------------------------