Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2022 klo 18:00 - 19:25

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
151   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
152   Pöytäkirjan tarkastus
153   Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
154   Talouden toteutuminen/3. osavuotisraportti
155 Lohjan kaupunkistrategia 2023-2030
156   Valtuustoaloite valtuustotoimikunnan perustamiseksi
157 Hallintosäännön uudistaminen
158 Maapoliittinen ohjelma 2023 sekä luovutusehtojen päivitys 2023
159   Lausunto vuoden 2021 arviointikertomuksesta valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle
160 Sidonnaisuusrekisterin ilmoitusten tarkastus
161   Valtuustoaloite kantatilatarkastelun mitoitusvuoden muuttamiseksi vuoteen 2000
162   Kuntalaisaloite: Tieliikennepeili Myllärinkadun ja Ojamonkadun risteykseen
163   Kuntalaisaloite suojatiestä Puruskorventielle
164   Valtuustoaloite Kouluväkivalta, -kiusaaminen - toimenpiteet
165   Valtuustoaloite Lempolan alueen kaavatilanteen tarkastamiseksi ja kaavoituksen resurssien tarkastelemiseksi

Osallistuja Tehtävä
Räsänen Joona valtuuston puheenjohtaja
Aho Jarmo jäsen
Aittakumpu Birgit jäsen
Erolahti Anni varajäsen
Eräpolku Merja jäsen
Ferin Kirsi varajäsen
Forsström Pirjo-Leena jäsen
Gutiérrez Sorainen Ana Maria jäsen
Hillner Tom jäsen
Himmanen Heidi jäsen
Huikari Erkki varajäsen
Järvinen Juhani jäsen
Kallio Anna-Maija jäsen
Kinnunen Reeta varajäsen
Kuitunen Päivi jäsen
Kurimo Heli jäsen
Lackman Taina jäsen
Laine Maaret jäsen
Lausteela Jorma jäsen
Liimatainen Tiina jäsen
Linnavirta Heikki jäsen
Luoma Pekka jäsen
Maittila Hannele jäsen
Méling Jani jäsen
Moilanen Janne jäsen
Murto Risto jäsen
Mustalahti Anna jäsen
Nousiainen Katriina jäsen
Nybäck Satu jäsen
Paakkunainen Lotta jäsen
Packalén Paul jäsen
Pajuoja Matti jäsen
Patinen Jussi valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Peippo Jukka jäsen
Peltonen Sini varajäsen
Piirtola Mikko varajäsen
Poikonen Piritta jäsen
Saari Leena jäsen
Saarinen Markku jäsen
Salmenpohja Juhana jäsen
Sarvi Kristian jäsen
Sassi Jukka jäsen
Saukkola Heli jäsen
Skaffari Laura jäsen
Sohl Erkki varajäsen
Tiihonen Ossi jäsen
Turunen Janne jäsen
Turunen Jukka jäsen
Uhlgren Jukka jäsen
Väre Jari jäsen
Wejberg Otto jäsen
Perämäki Pasi kaupunginjohtaja
Puistosalo Pekka elinvoimajohtaja
Lehmus Juha-Pekka hyvinvointijohtaja
Lindroos Raija talousjohtaja
Lundström Sanna hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä
Lindell Janne tietohallintoasiantuntija
Sairasalo Pekka tietotekniikka-asiantuntija

Nähtävilläolo
yleisessä tietoverkossa osoitteessa lohja.fi
Alkaen 19.12.2022