RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 25.08.2026/Pykälä 65
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työturvallisuustilanne Lohjan kaupunkiorganisaatiossa tammi-kesäkuussa 2026
211/01.04.01/2024
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 25.08.2026 § 65
Lohjan kaupungin työturvallisuustilanne on alkuvuonna 2026 kehittynyt kokonaisuutena myönteiseen suuntaan. Työtapaturmien ja työmatkatapaturmien määrä on vähentynyt, vakavampien tapahtumien osuus on pienentynyt ja turvallisuusilmoitusten käsittelyajat ovat lyhentyneet useissa yksiköissä. Samalla läheltä piti -ilmoitusten suhteellisen osuuden kasvu viittaa turvallisuuskulttuurin vahvistumiseen ja henkilöstön lisääntyneeseen kykyyn tunnistaa sekä tuoda esiin turvallisuusriskejä ennakoivasti.
Keskeisimpänä työturvallisuushaasteena on henkilöstöön kohdistuva väkivalta kasvatus- ja opetusalalla. Väkivalta- ja uhkatilanteet muodostavat edelleen merkittävän osan kaikista ilmoituksista ja painottuvat erityisesti vaativan erityisen tuen opetukseen, erityisopetukseen sekä varhaiskasvatukseen. Kyseessä on rakenteellinen työolosuhderiski, jonka hallinta edellyttää erityiesti toimialajohdon ja esihenkilöiden vahvaa sitoutumista, riittäviä resursseja sekä pitkäjänteistä ja systemaattista turvallisuusjohtamista.
Erityisen myönteisenä kehityksenä voidaan pitää turvallisuusilmoitusten käsittelyn nopeutumista. Tämä osoittaa esihenkilöiden aktiivista otetta sekä organisaation vahvistunutta sitoutumista työturvallisuuden kehittämiseen. Nopea reagointi, tapahtumien analysointi ja korjaavien toimenpiteiden toteuttaminen ovat keskeisiä turvallisuusjohtamisen keinoja, joilla johto voi tukea henkilöstöä ja ehkäistä riskien toteutumista.
Kokonaisuutena arvioiden Lohjan kaupungin turvallisuuskulttuuri on kehittymässä entistä ennakoivampaan suuntaan. Johdon ja esihenkilöiden aktiivinen tuki on ratkaisevassa asemassa, jotta turvallisuustyö juurtuu osaksi Lohjan kaupungin arjen toimintaa, ilmoitusaktiivisuus säilyy hyvällä tasolla ja henkilöstöön kohdistuvan väkivallan kaltaisiin merkittäviin riskeihin voidaan vastata vaikuttavasti ja ennakoivasti.
Lisätiedot Työsuojelupäällikkö Janne Keto, janne.keto(at)lohja.fi
Oheismateriaali Työturvallisuus 1-6/2026
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösesitys
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää merkitä ajankohtaisen työturvallisuustilanteen tiedoksi.
Käsittely
Poistuminen Henkilöstön kehittämispäällikkö Janne Keto poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17:44.
Päätös
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |