RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 25.10.2022/Pykälä 79
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kielilisäohjeen päivitys
381/01.01.03/2022
Yhteistyötoimikunta 11.10.2022 § 77
Viranhaltijalle/työntekijälle voidaan maksaa varsinaiseen palkkaan kuuluva kielilisä, jos tehtävissä edellytetään äidinkielen lisäksi toisen kotimaisen kielen, saamen kielen tai viittomakielen hallintaa.
Jos kelpoisuusvaatimuksiin kuuluva kielitaito on jo huomioitu tehtäväkohtaisessa palkassa, erillistä kielilisää ei makseta. Toimivaltainen viranomainen harkitsee, missä tehtävässä kielilisää maksetaan ja millainen näyttö kielitaidosta vaaditaan.
Lohjan kaupunki on ollut vuodesta 1997 alkaen vapaaehtoisesti kaksikielinen. Vapaaehtoisesti kaksikielinen kunta on velvoitettu noudattamaan kielilain kaksikielisiä kuntia koskevia säännöksiä.
Kielilisää voidaan maksaa tehtävissä, joissa edellytetään oman äidinkielen lisäksi toisen kotimaisen kielen (suomi tai ruotsi) tai saamen kielen tai viittomakielen hallintaa. Muiden kielten hallinnasta (esim. englannin kieli) ei makseta kielilisää, vaan vieraan kielen taito otetaan tarvittaessa huomioon tehtäväkohtaisessa palkassa tai henkilökohtaisessa lisässä.
Edellinen kielilisäohje on laadittu vuonna 2001 ja sitä on osittain päivitetty vuonna 2011 (heja 30.6.2011 § 70).
Kielilisäohjetta ehdotetaan päivitettäväksi siten, että kielitaidosta maksettavat euromäärät ajantasaistetaan. Samalla ohjeen tekstisisältöä on täsmennetty ja kieliasu tarkistettu.
Liite Ehdotus ohjeeksi kielilisän myöntämiseksi
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää
1. hyväksyä omalta osaltaan ohjeen kielilisän myöntämisestä ja
2. esittää henkilöstöjaostolle, että henkilöstöjaosto hyväksyisi ohjeen.
Päätös Yhteistyötoimikunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Henkilöstöjaostolle hyväksyttäväksi
------------------------------------
Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 25.10.2022 § 79
Liite kielilisäohje
Esittelijä Henkilöstöjohtaja Rautiainen Anu
Päätösehdotus Henkilöstöjaosto päättää hyväksyä liitteenä olevan päivitetyn kielilisäohjeen.
Päätös Henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano päivitetty ohje viedään HR-intraan
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |